Tappuvirran lossin korvaaminen sillalla (mt 468)

Tiehanke Suunnitteilla Etelä-Savo

 

Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on laatinut maantielain mukaisen yleissuunnitelman maantielle 468, Savonlinnan ja Varkauden kaupunkien rajalla sijaitsevan Tappuvirran lossin kohdalle. Hankkeen tavoitteena on korvata nykyinen lossiyhteys toteuttamiskelpoisella ja teknistaloudellisella siltaratkaisulla, joka on eri osapuolten hyväksyttävissä.

Maantien 468 keskimääräinen vuorokausiliikenne Tappuvirran lossipaikalla on noin 230 ajon./vrk ja kesäisin noin 350 ajon./vrk. Lossi ylittää Tappuvirran syväväylän ja lossin vuosittaiset käyttökustannukset ovat lähes 0,55 M€. Lossipaikka sijoittuu Linnansaaren ja Joutenvesi -Pyyvesi -Natura-alueiden rajalle, joka on erityisen tärkeä saimaannorpan elinalue. Tappuvirralla on ensimmäisen maailmansodan aikaisia puolustusvarustuksia, jotka on huomioitu tielinjauksien suunnittelussa.

Suunnittelutyötä ohjaava hankeryhmä päätti yksimielisesti valita jatkosuunnittelun pohjaksi ratkaisun, jossa syväväylä siirretään Haponlahteen. Haponlahden nykyinen silta korvataan rakentamalla sen itäpuolelle 24,5 m korkea silta ja Tappuvirtaan rakennetaan lossin itäpuolelle 8,5 m korkea silta. Ratkaisu valittiin, koska se laadittujen selvitysten ja suunnitelmaluonnosten perusteella sopii parhaiten ympäristöönsä, aiheuttaa vähiten vaikutuksia nykyiseen maankäyttöön ja on yhteiskuntataloudellisesti edullisin ratkaisu.

Koska siltapaikoille johtavat laivaväylät sijaitsevat Natura-alueella, käynnistettiin hankkeesta kesäkuussa 2009 Natura-arvioinnin laatiminen. Natura–arvioinnissa ja ympäristökeskuksen 17.9.2009 antamassa lausunnossa todetaan, että Haponlahden ja Tappuvirran siltojen rakentaminen ei merkittävästi heikennä niitä Linnansaaren tai Joutenvesi-Pyyvesi Natura-2000-alueiden luontoarvoja, joiden suojelemiseksi alueet on valittu Natura 2000 verkostoon. Laivaväylien käytössä tapahtuvat muutokset saattavat jossain määrin jopa parantaa saimaannorpan elinolosuhteita, kun otetaan huomioon talviaikaisen laivaväylän käytön loppuminen saimaannorpalle tärkeissä osissa, kyseisillä Natura-alueilla.

Yleissuunnitelma valmistui keväällä 2010, minkä jälkeen Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus pyysi siitä maantielain edellyttämät lausunnot eri sidosryhmiltä. Lausuntomenettelyn yhteydessä suunnitelma oli nähtävänä Varkaudessa ja Savonlinnassa. Suunnitelmasta ei tehty muistutuksia.

Valitun ratkaisun mukaisia suunnitelmaluonnoksia ja valmista yleissuunnitelmaa esiteltiin yleisötilaisuuksissa Viljolahdessa ja Oravissa.

Rakentamiskustannukset ja jatkotoimenpiteet

Hankkeen kokonaiskustannuksiksi on arvioitu 25,0 M€ (MAKU 130, 2010=100). Hankkeen toteutusajankohta ei ole tiedossa. Hankkeen hyötykustannussuhde on 0,85.