Hyppää sisältöön

Yhteystiedot

ELY-keskus

Tie- ja rakentamissuunnitteluvastaava

Jouni Heikkilä

  • 0295 038 150

Utajärven kunta

Elinympäristöjohtaja

Petri Leskinen

  • 050 3871 973

Ramboll Finland Oy

Marko Peltomaa

  • 040 3593 604

Valtatien 22 parantaminen Orikankaan kohdalla rakentamalla Prosessitien liittymä, Utajärvi

Tiehanke Suunnitteilla Pohjois-Pohjanmaa

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on aloittanut liikennejärjestelmästä ja maanteistä säädetyn lain mukaisen tiesuunnitelman laatimisen Prosessitien liittymän rakentamisesta valtatielle 22 Utajärvelle. Suunnitelmaa laaditaan yhteistyössä Utajärven kunnan kanssa.

Tiesuunnitelmassa valtatielle 22 suunnitellaan uusi asemakaavan mukainen Prosessitien liittymä. Suunnitelmassa valtatielle suunnitellaan väistötila ja Utajärven suunnasta tultaessa eroteltu oikealle kääntymiskaista. Liittymä-alueelle suunnitellaan myös valaistus.

Suunniteltava liittymä sijaitsee noin 0,5 kilometriä maantien 18616 (Utasentie) liittymästä Kajaanin suuntaan. Hankkeen tavoitteena on mahdollistaa Mustikkakankaan teollisuusalueen logistiikka.

Suunnittelutyö aloitetaan lokakuussa 2024 ja tiesuunnitelma valmistuu helmikuussa 2025.

Marraskuun lopussa 2024 järjestetään Utajärvellä avoin vuorovaikutustilaisuus, jossa esitellään suunnitelmaluonnoksia. Vuorovaikutustilaisuudesta tiedotetaan erikseen.

Tiesuunnitelman jälkeen hankkeelle on tarpeen erillinen rakentamissuunnitelma. Hanke pyritään toteuttamaan lähivuosien aikana.