Hankkeen sisältö ja tavoitteet
Turun satamaradan siirto luo entistä sujuvammat ja turvallisemmat kulkuyhteydet satamaan kaikilla liikennemuodoilla.
Hankkeessa rakennetaan uusi satamarata, jalankulun ja pyöräilyn tasoristeys sekä tavarasataman sisäisen liikenteen tasoristeys.
Vanha satamaraide ja sen varrella olevat kahdeksan tasoristeystä puretaan, mikä lisää liikenteen turvallisuutta merkittävästi.
Purettavan raiteen alta vapautuva maa saadaan kaupunkilaisten yhteiseen käyttöön, mikä tukee sataman alueen ja Linnanniemen kehitystä.
Turun matkustajasatamaa uudistetaan parhaillaan ja samalla alueen katuverkostoa parannetaan laajasti.
Hankkeen aikataulu
Suunnittelutyö käynnistyi vuoden 2025 alussa ja ratasuunnitelma valmistui keväällä 2026.
Uuden radan rakentaminen alkoi syyskuussa 2026. Nykyinen satamaraide puretaan keväällä 2028.
Hankkeen kustannukset
Turun satamaradan siirto on Turun kaupungin ja Väyläviraston yhteishanke. Sen kustannusarvio on 31 miljoonaa euroa, josta Väyläviraston osuus on noin 19 miljoonaa ja Turun kaupungin noin 12 miljoonaa euroa.