Hyppää sisältöön

Lauritsalan eteläinen alikulkusilta

Lauritsalan eteläinen alikulkusilta sijaitsee Lappeenrannassa Hyötiöntiellä. Uuden sillan rakentaminen kuului hankkeen Luumäki-Joutseno-välille sijoittuvalle, 37 kilometrin mittaiselle perusparannusosuudelle.

Rakentaminen käynnistyi syyskuun 2021 lopulla, jolloin työt aloitettiin tukiseinätöillä ja paalutuspenkereiden teolla. Urakka valmistui lokakuussa 2022.

Urakoitsijana toimi Kreate.

Rakentaminen alkoi loppuvuodesta 2021.

Uusi silta siirrettiin paikoilleen juhannuksena 2022.

Uusi silta paikoillaan kuvattuna syyskuussa 2022.