-
Kouvola−Luumäki-rataosan päällysrakenne on elinkaarensa päässä. Liikennöinnin jatkuminen rataosalla edellyttää radan peruskorjausta ja vaatii päällysrakenteen uusimisen.
-
Rakentaminen sovitetaan mahdollisuuksien mukaan junaliikenteeseen. Rakentamistöistä voi aiheutua ajoittain melua. Melua aiheuttavista töistä tiedotetaan erikseen hankkeen edetessä.
Osa työvaiheista vaatii junaliikenteen katkoja. Kesän 2025 aikana niitä oli viikonloppuisin ja ne vaikuttivat junien kulkuun Kouvolan ja Joensuun välillä. Kerromme vuoden 2026 mahdollisista vaikutuksista junaliikenteeseen muutosten varmistuttua. VR vastaa ja tiedottaa mahdollisista junavuorojen perumisista sekä korvaavien bussikuljetusten järjestämisestä.
-
Valmistelevat työt aloitettiin maastossa jo vuonna 2023.
Hankkeen rakentamistyöt käynnistyivät heinäkuun 2024 loppupuolella Kaipiaisten ja Kaitjärven alueella, jossa työt jatkuvat keväällä 2025. Kesän 2025 aikana hankkeella käynnistyi myös uusia urakoita Kouvolan ja Kaipiaisten välillä sekä Kaitjärven ja Luumäen välillä.
Eteläisen raiteen liittyvä suunnittelu käynnistettiin kesällä 2025. Eteläisen raiteen rakentamistyöt käynnistyvät nykyisen aikataulun mukaan vuonna 2026.
-
Tavoiteaikataulun mukaan hanke valmistuu vuoden 2027 aikana.
-
Junaliikenteen suunnittelusta ja aikatauluista vastaavat operaattorit. Väylävirasto ei tee kyseisiä operointiin liittyviä päätöksiä.