Tieliikenneonnettomuustilastot
Tieliikenneonnettomuustilaston ennakkotietojen perusteella turvallisuus maanteillä parani vuonna 2023, jolloin maanteillä kuolleita ja loukkaantuneita oli selvästi edellisvuosia vähemmän (Taulukko 1). Kehityssuunta on oikea ja tavoitteen mukainen ja sama havainto voidaan tehdä koko tieverkon onnettomuuskehityksestä.
Maantieverkon kuolemaan johtaneista onnettomuuksissa vähenemää tapahtui vuonna 2023 erityisesti kohtaamisonnettomuuksissa, joita tapahtuu eniten päätieverkolla. Yksittäisonnettomuudet, joita tapahtuu puolestaan eniten alemmalla tieverkolla, lisääntyivät hieman. Nämä onnettomuusluokat kattavat lähes 70 % maanteiden kuolemaan johtaneista onnettomuuksista. (kuva 2) Tienkäyttäjäryhmistä selvästi eniten väheni henkilöautossa kuolleiden määrä. Pakettiautossa kuolleiden määrä puolestaan oli huomattavasti edellisvuotta korkeampi, mikä johtunee satunnaisvaihtelusta kokonaismäärien ollessa pieniä.
Loukkaantumiseen johtaneiden onnettomuuksien määrän kehitys on ollut laskeva jo useita vuosia, mutta siihen todennäköisesti vaikuttaa todellisen vähenemän lisäksi myös poliisin saapuminen onnettomuuspaikalle yhä harvemmin, jolloin onnettomuuksia jää kirjaamatta. Vertailutietojen, kuten terveydenhuollossa hoidettujen tieliikenneonnettomuudessa loukkaantuneiden sekä liikennevakuutuksista korvattujen henkilövahinkojen määrien perusteella loukkaantuneiden määrässä on myös laskua, mutta ei samassa määrin kuin poliisin kirjaamissa onnettomuuksissa. Kuolemaan johtaneiden onnettomuuksien määrässä sen sijaan ei vastavia puutteita ole, vaan ne ovat kattavasti tiedossa.
Vakavasti loukkaantuneiden määrän tilastoinnissa on noin vuoden viive johtuen määrityksessä hyödynnettävän hoitoilmoitusrekisterin myöhäisestä valmistumisesta. Poliisin tietoon tulleiden vakavasti loukkaantuneiden määrän kehitys maanteillä on laskusuuntainen, mutta poliisin tilaston ulkopuolelle jää huomattava määrä vakavasti loukkaantuneita. Koko tie- ja katuverkolla tapahtuneiden vakavasti loukkaantuneiden määrässä ei terveydenhuollon tietojen mukaan ole selvää laskutrendiä havaittavissa.
Taulukko 1. Maanteiden onnettomuustilastot vuosina 2019−2023 (*ennakkotieto). Lähde: Tilastokeskus.
Kuva 2. Kuolemaan johtaneet onnettomuudet maanteillä onnettomuusluokittain vuosina 2019–2023* (*ennakkotieto). Lähde: Tilastokeskus/Väylävirasto
Kuoleman johtaneissa onnettomuuksissa ns. välitön riskitekijä on yleisimmin inhimillinen eli tienkäyttäjän toimintaan liittyvä tapahtuma, ja harvoin maantieinfrasta tai tienpidosta johtuva. Sen sijaan ns. taustariskinä, joita yhdessä onnettomuudessa on yleensä useita, infraan ja tienpitoon liittyviä tekijöitä esiintyi vuosina 2018–2022 68%:ssa onnettomuuksista. (OTI, vuosiraportti 2022) Näin ollen tienpidon turvallisuuden näkökulmasta tärkeää on tunnistaa ja pyrkiä vähentämään erityisesti taustariskejä. Poistamalla yksikin onnettomuuden taustariski, voidaan mahdollisesti onnettomuus välttää tai lieventää sen seurauksia.
Turvallisuustavoitteet
Vuonna 2023 saavutettiin Väylävirastolle asetettu henkilövahinko-onnettomuuksien määrää maanteillä koskeva tulostavoite. Tavoitetasona oli enintään 1 600 onnettomuutta, ja vuoden 2023 ennakkotietojen mukaan vuoden aikana maanteillä tapahtui yhteensä 1 498 henkilövahinko-onnettomuutta. Perusväylänpidon toimien laskennallinen henkilövahinko-onnettomuusvähenemä vuonna 2023 oli 11,7.
Tasoristeysonnettomuuksia käsitellään tarkemmin rautatieturvallisuuskertomuksessa, mutta tasoristeysturvallisuus on myös tienkäyttäjien ja tieliikenteen näkökulmasta merkittävä. Väylävirastossa tasoristeysturvallisuustyön tavoitteena on pienentää laskennallista onnettomuusennustetta poistamalla ja parantamalla tasoristeyksiä. Lisäksi seurataan onnettomuusmääriä sekä selvitetään myös yksittäisiä onnettomuuksia. Onnettomuusennuste pieneni huomattavasti, ollen vuoden lopussa 161 onnettomuutta seuraavan 10 vuoden aikana (vuonna 2022 ennuste oli 190). Ennusteen suureen laskuun vaikutti isompi kertaluonteinen lähtötietojen päivitys, jossa laskentaan vaikuttavia onnettomuustietoja korjattiin vuosilta 2018–2023. Tasoristeysten poisto- ja parantamistoimenpiteitä toteutettiin yli 60 tasoristeykseen. Kuitenkin useita kymmeniä suunniteltuja kohteita jäi toteuttamatta. Tasoristeysonnettomuuksia sattui 13 kpl (yhtä paljon kuin vuonna 2022).
Väyläviraston tieturvallisuustavoitteet hyväksyttiin viraston johtoryhmässä vuonna 2023 (taulukko 2). Tieturvallisuudelle määritettiin kolme tavoitetta: maanteiden turvallisuuden parantaminen, tunneliturvallisuuden varmistaminen sekä tietyömaiden liikenneturvallisuuden varmistaminen. Kullakin tavoitealueella on 2–4 seurantamittaria.
Taulukko 2. Tieturvallisuustavoitteet ja -mittarit.
Pidempää aikaväliä tarkastellen EU:n ja Suomen tavoitteena on ns. nollavisio (Vision Zero), jossa tavoitteena on tieliikennekuolemien vähentäminen käytännössä nollaan vuoteen 2050 mennessä. Vision Zeron ytimessä on kokonaisvaltainen ns. Safe System -lähestymistapa, jonka mukaan ihmiset tekevät aina virheitä ja saattavat joutua onnettomuuksiin, mutta onnettomuudet eivät saa johtaa kuolemaan tai vakaviin vammoihin. Sen neljä keskeistä elementtiä ovat turvallisemmat ihmiset, turvallisemmat tiet, turvallisemmat nopeudet ja turvallisemmat ajoneuvot.
Kuten jo aiemmin on todettu, lyhyemmällä aikavälillä tavoitteena on vakavien loukkaantumisten ja kuolemien puolittaminen vuosina 2021–2030, käyttäen vuotta 2020 lähtötasona. Kehitys on toistaiseksi maanteiden osalta tavoitteen mukainen (Kuva 3). Läheisimpiin verrokkimaihin verrattuna liikennekuolemien määrä väkilukuun suhteutettuna on Suomessa korkeampi (Taulukko 3). Ero on kuitenkin kaventunut kahden viime vuoden aikana, jolloin Suomi on noussut Euroopan keskikastista kärkipäähän (Taulukko 3).
Taulukko 3. Liikennekuolemat Euroopassa ja Pohjoismaissa. Lähde: CARE-tilastotiedot, ennakkotiedot (Huom! EU-tilastoissa "koronavuotta" 2020 ei käytetä vertailuvuotena, koska se oli useissa maissa liikenteeltään poikkeuksellinen).
Kuva 3. Maanteillä kuolleet 2010–2023 ja tavoitteen mukainen kehitys vuoteen 2030. *Vuoden 2023 tiedot ovat ennakkotietoja. Lähde: Tilastokeskus ja Väylävirasto.