Väylävirasto työnantajana ja avoimet työpaikat
Väylävirasto tarjoaa monipuolisia työmahdollisuuksia eri alojen osaajille. Meillä työskentelee vastuullisissa ja mielenkiintoisissa tehtävissä runsaat 480 asiantuntijaa.
Väylävirasto tarjoaa monipuolisia työmahdollisuuksia eri alojen osaajille. Meillä työskentelee vastuullisissa ja mielenkiintoisissa tehtävissä runsaat 480 asiantuntijaa.
Monialaisena liikenteen asiantuntijaorganisaationa Väylävirasto tarjoaa näköalapaikan kehittymishaluiselle osaajalle. Sinulla voi olla teknisen alan tai vaikkapa alue-, yhteiskunta-, talous- tai käyttäytymistieteellinen koulutus.
Väylävirasto tavoitteena on mahdollistaa toimivat, tehokkaat ja turvalliset matkat ja kuljetukset. Tärkeä tavoitteemme on myös Suomen elinkeinoelämän toimivuuden ja kilpailukyvyn varmistaminen.
Toimintamme on vastuullista, tehokasta ja innovoivaa. Teemme valintamme kestävän liikenteen ja liikkumisen sekä yhteiskunnan hyväksi. Hyödynnämme tietoa ja uutta teknologiaa turvallisemman, sujuvamman ja kestävämmän liikenteen aikaansaamiseksi.
Väyläviraston toimipisteitä on Helsingin Pasilassa, Lappeenrannassa, Turussa, Tampereella, Oulussa ja Vaasassa.
Huolehdimme työntekijöistämme ja tarjoamme henkilöstöetuina joustavan työajan, osittaisen etätyömahdollisuuden, liikunta- ja kulttuuriedun, työmatkaedun ja työnantajan tukeman lounaan.
Väylävirasto on osaavien ihmisten erinomainen työpaikka!
Lue lisää strategiastamme ja arvoistamme
Väylävirasto työskentelee osaajia ja asiantuntijoita usealta eri alalta. Tutustu heidän työnsä sisältöön ja lue tarinoita, kuinka he ovat taloon päätyneet ja miten täällä viihtyvät.
Opiskelijoille: Harjoittelijoiden tarinoita ja tietoa harjoittelupaikoista
Väyläviraston kaikki avoimet tehtävät julkaistaan valtionhallinnon yhteisellä valtiolle.fi-sivustolla. Rekrytointijärjestelmä vaatii hakijoilta sähköisen tunnistautumisen esimerkiksi pankkitunnuksia käyttäen. Tunnistautuminen toimii hakijan sähköisenä allekirjoituksena ja suojaa samalla lähetettävät henkilökohtaiset tiedot. Järjestelmä ohjaa sinut täyttämään hakemuksen valmiiseen lomakkeeseen, jonka täyttämiseen kannattaa varata hieman aikaa. Hakemuspohjan määrämuotoisuus tuo hakijan ansiot paremmin esille vertailuissa ja jouduttaa rekrytointiprosessin etenemistä
Kutsumme haastatteluihin hakemusmateriaalin perusteella tehtävään pätevimmät hakijat. Haastattelut pidämme joko kasvokkain tai Skypen videoyhteyden välityksellä.
Voimme myös pitää ensimmäisen haastattelukierroksen videotyökalulla. Videon hyvä puoli on, että voit uusia videon niin monta kertaa kuin haluat ja lähettää sen sitten meille, kun olet itse lopputulokseen tyytyväinen.
Käytämme rekrytoinneissamme usein hyväksi myös ulkopuolisella teetettyä soveltuvuusarviointia. Ilmoitamme soveltuvuusarvioinnista aina haastattelun yhteydessä ja kysymme halukkuuttasi mahdolliseen soveltuvuusarviointiin.
Teetämme kaikista meille töihin tulevista henkilöistä turvallisuusselvityksen. Turvallisuusselvityksen tekee Suojelupoliisi. Lisätietoa löydät SUPOn verkkosivuilta.