Hyppää sisältöön

Kolari

Ratahanke Valmistunut

Hankkeessa parannetaan nykyinen Kolarin raakapuun kuormauspaikka. Rakentamissuunittelu on tehty alkuvuonna 2021 ja rakentaminen on kokonaisuudessaan kohteessa valmistunut.

  • Rakentamissuunnittelu käynnissä
  • Rakentaminen vuoden 2021 aikana
  • Hanke on valmis

Hankkeen perustiedot


Lataa hankekortti (pdf)
Aikataulu
2020-2021
Kustannukset
600 000 €
Vastuutahot
Väylävirasto
Tavoitteet
  • turvata toimivat ja sujuvat raakapuun toimitusketjut 
  • edistää elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä 

Nykytila

Kolarin nykyinen raakapuun kuormauspaikka sijaitsee ratapihan välittömässä läheisyydessä. Kuormauspaikka on ahdas ja pitkien junien kuormaaminen yhdeltä raiteelta hankalaa. Kuormauspaikan kapasiteetti on riittämätön, kun puun kuljetusmäärien ennakoidaan kasvavan lähitulevaisuudessa merkittävästi. 

Hankkeen sisältö

Hankkeessa parannetaan nykyistä Kolarin raakapuun kuormauspaikkaa. Kuormausaluetta levennetään, raiteen päällysrakennetta uusitaan ja valaistusta parannetaan. Lisäksi aluetta kunnostetaan yleisesti.

Kustannukset

Hankkeen suunnittelun ja rakentamisen kokonaiskustannusarvio on 0,6 miljoonaa euroa. 

Ajankohtaista hankkeessa

Ajankohtaista hankkeessa