Valtatien 6 ja maanteiden 4012 ja 4015 liittymän sekä maantien 4012 parantaminen, Parikkala

Tiehanke Suunnitteilla Etelä-Karjala

Hankkeen jatkosuunnittelu- ja kehittämistoimet on tällä hetkellä jäädytetty rajaliikennetilanteen takia.

Kaakkois-Suomen ELY-keskus on laatinut tiesuunnitelman valtatien 6 ja maanteiden 4012 ja 4015 liittymän sekä maantien 4012 (Kolmikannantie) parantamiseksi Parikkalan kunnan alueella. Maantie 4012 johtaa muun muassa Parikkalan rajanylityspaikalle. Hanke on osa CBC 2014-2020 Kaakkois-Suomi - Venäjä -ohjelmaa.

Lähtökohdat ja vaikutukset

Nykyisin Parikkalan raja-asema toimii tilapäisenä rajanylityspaikkana, jonka kautta kulkee luvanvaraista henkilöauto ja raskasta liikennettä, lähinnä puukuljetuksia. Suomesta rajanylityspaikan kautta poistuvien venäläisten määrä on kasvanut. Parikkalan rajanylityspaikan mahdollinen avaaminen kansainväliselle rajaliikenteelle tulee muuttamaan maantien 4012 (Kolmikannantie) liikennemääriä oleellisesti.

Tiesuunnitelmassa esitetyillä toimenpiteillä varmistetaan valtatien 6 ja Kolmikannantien risteysalueen liikenteen toimivuus ja sujuvuus, parannetaan oleellisesti risteysalueen liikenneturvallisuutta ja kohennetaan kevyen liikenteen yhteyksiä. Lisäksi Kolmikannatien liikennöitävyyttä parannetaan.

 

Suomen, Venäjän ja EU:n liput.