Yhteystiedot
Mt 180 Kurkela-Kuusisto
Mt 180 Kurkela-Kuusisto-hankkeen tavoitteena on seudullisen tieyhteyden sujuvuus ja turvallisuus. Hankkeen avulla halutaan myös tukea Kaarinan kaupungin yhdyskuntarakenteen ja maankäytön kehittämistä. Kaarina on yksi Suomen nopeimmin kasvavista kaupungeista.
Hankkeessa rakennetaan kokonaan uutta maantietä Kuusiston saareen noin 3,5 kilometrin matkalle. Lisäksi maantietä parannetaan kaksiajorataiseksi ja nelikaistaiseksi noin 1,3 kilometrin matkalta. Hankkeessa rakennetaan tai uusitaan yhteensä 9 maantiesiltaa, joista suurin on Kuusistonsalmen ylle rakennettava Auvaisbergin silta.
Hankkeen alueella parannetaan lisäksi maantien 180 kuntoa muun muassa pohjanvahvistuksin sekä liittymäjärjestelyin. Asumisviihtyisyyttä parannetaan rakentamalla uusia melusuojauksia hankealueelle.
Hankkeen perustiedot
2025-2027
Kreate Oy
114,4 miljoonaa euroa
Väylävirasto
- Hanke tähtää työmatkaliikenteen, elinkeinoelämän kuljetusten sekä mökki- ja matkailuliikenteen sujuvuuden ja turvallisuuden parantamiseen.
- Hankkeen toteuttamisen myötä liikenteen häiriötekijät ja estevaikutus vähenevät nykyisen tien vaikutusalueella Kaarinan keskustassa ja Kuusiston saaressa.
- Hankkeessa toteutettavien toimenpiteiden tavoitteena on lyhentää pääliikennesuuntaan eli Turkuun suuntautuvia päivittäisiä työssäkäyntimatkoja ja -aikoja. Hanke myös mahdollistaa maankäytön kehittämisen alueella.
Hankkeen aikataulu
Hankkeen valmistelevia töitä aletaan tehdä loppuvuodesta 2025. Rakentaminen käynnistyy alkuvuonna 2026.