Turvallisuusilmoitukset
Vuoden 2023 aikana Turi-, Tutka- ja Harja-järjestelmiin kirjattiin yhteensä 370 tienpitoon liittyvää poikkeamailmoitusta (Kuva 4). Näistä noin 63 % oli luonteeltaan varsinaisia turvallisuuspoikkeamia, joihin liittyi konkreettisia henkilö- tai materiavahinkoja, tai tilanteita, joissa riski vahinkoihin oli merkittävä, tai joista aiheutui haittaa liikennejärjestelmälle. Noin 37 % ilmoituksista taas oli havaintoluonteisia, eli toteamuksia mahdollisesti vaaratilanteita aiheuttavista näköesteistä, puuttuvista liikennemerkeistä tai pienistä työturvallisuusohjeiden laiminlyönneistä.
Kuva
Tienpitoon liittyvien kirjauksien määrää tarkastellessa ja mm. rataverkon poikkeamailmoitusten tilanteeseen verratessa on pääteltävissä, että merkittävä osa tienpidon poikkeamista jää kirjaamatta, mikä hankaloittaa kokonaistilannekuvan muodostamista ja analytiikan tekemistä työmaiden turvallisuustilanteen kehityssuunnasta. Lisäksi on huomattava, että suuretkaan muutokset ilmoitusten kokonaismäärässä eivät välttämättä tarkoita suurta muutosta varsinaisten turvallisuuspoikkeamien määrässä: esimerkiksi ilmoitusten määrän väheneminen vuodesta 2020 eteenpäin selittyy lähinnä turvallisuushavaintojen määrän alenemana, siinä missä turvallisuuspoikkeamien määrä on pysynyt normaalin vaihteluvälin sisällä.
Työturvallisuus
Vuonna 2023 tieurakat ilmoittivat yhteensä 116 työturvallisuuspoikkeamaa. Poikkeamien jakaantuminen työtapaturmiin 30 kpl. vaaratilanteisiin 76 kpl. ja turvallisuushavaintoihin 10 kpl. on esitetty alla olevassa kuvassa 5. Työtapaturmien määrä oli edellisvuotta alhaisempi.
Kuva 5. Tieurakoiden työturvallisuuspoikkeamat 2019–2023. Huom: työtapaturmien luokittelua muutettiin vuonna 2020, mikä lisäsi työtapaturmaksi luokiteltavien tapahtumien määrää ja vähensi vaaratilanteiden määrää
Työturvallisuuspoikkeamia ilmoitti yhteensä 72 tieurakkaa, joista suurin ilmoitti ainoastaan yhden tai kaksi työturvallisuuspoikkeamaa. Työtapaturmia ilmoitti 16 urakkaa. Työtapaturmia ilmoitettiin yhteensä 30 kappaletta. Tietyömaiden työtapaturmista yksi luokiteltiin vakavaksi työtapaturmaksi.
Liikenteenohjaus
Tieliikenteen liikenteenohjauksesta vastaava Fintraffic Tie ei raportoinut havainneensa yhtäkään merkittävästi tieliikenteen palvelutasoon tai turvallisuuteen vaikuttanutta merkittävää poikkeamaa liikenteenojauksen osalta. Tieverkolla sattuneihin onnettomuuksiin ja häiriöihin liittyen tieliikenteen ohjauspalelu raportoi yhteensä 79 VOP-tiedotuskriteerin ylittänyttä tapahtumaa.
Kuva 6. Fintrafficin liikennetiedotteet 2023.
Fintraffic Tie oli mukana maantietunneleihin liittyvissä kohdekohtaisissa pelastusharjoituksissa sekä muissa valtakunnallisissa tieliikennettä koskevissa poikkeustilanneharjoituksissa.
Tunneliturvallisuus
Valtion tieverkolla on tällä hetkellä käytössä 25 tunnelia, joista pisin on Tampereen Rantatunneli (2327 metriä) ja lyhin Raaseporissa sijaitseva Fiskarsin tunneli (145 metriä). Maantietunneleiden yhteispituus on noin 15 km ja tunneliputkien yhteispituus noin 29 km. Suomen vanhin Kuparivuoren tunneli on rakennettu 1980-luvun lopussa. Uusimmat vuonna 2020 käyttöön otetut tunnelit ovat Lahden eteläisellä kehätiellä. Suurin osa maantietunneleista on otettu käyttöön 2000-luvulla ja niiden turvallisuusvarustelut ovat korkeatasoisia. Kriittisimpiä tunneleita seurataan tieliikennekeskuksista ympäri vuorokauden.
Maantietunneleita hallinnoivat ELY-keskukset ja tieyhtiöt. ELY-keskusten hallinnoimia maantietunneleita on 16 kpl. E18 -tiellä on kolmen tieyhtiön hallinnoimia tunneleita, jotka ovat Tieyhtiö Valtatie 7 (vuoteen 2026 asti), Tieyhtiö Ykköstie Oy (vuoteen 2029 asti) ja Tieyhtiö Vaalimaa (vuoteen 2034 asti).
Maantietunneleiden teknisten järjestelmien laitteet omistavat pääosin liikenteenohjausyhtiö Fintraffic Oy, joka vastaa myös omistamiensa järjestelmien kunnossapidosta.
Normaalin päivittäisten viankorjausten ja huolto-ohjelmien mukaisten tarkastusten sekä testausten lisäksi maantietunneleiden rakenteille sekä teknisille järjestelmille suoritetaan kattavia määräaikaistarkastuksia 6 vuoden välein. Vuonna 2023 tämä määräaikaistarkastus tehtiin Mestarin maantietunnelille (Espoo). Yleisesti ottaen tarkastettu tunneli oli suhteellisen hyvässä kunnossa eikä siinä havaittu kriittisiksi luokiteltavia vikoja, jotka olisivat vaatineet välitöntä käytön rajoittamista. Tarkastuksissa havaittiin muutamia vakavia puutteita havaintoja, jotka vaativat hallinnoijalta jatkotoimenpiteitä. Mestarintunnelissa tapahtuu varsin paljon kaistanvaihto- ja peräänajo-onnettomuuksia. Määrät ovat liikennemäärään suhteutettunakin korkeita verrattuna muihin maantietunneleihin. Tunnelissa havaittiin myös huomatavan paljon merkittävää-vakavaa korroosiota. Osa vaurioista oli sellaisia, että ne on huomioitava tiloissa liikuttaessa. Tarkastusten yhteydessä tuli havainnollisesti esiin maantietunneleiden rakenteiden ikääntyminen.
Vuonna 2023 maantietunneleissa tapahtui 27 onnettomuutta, joista yksi johti kuolemaan. Väärään suuntaan ajaneita ajoneuvoja havaittiin 35 kappaletta. Kaupunkitunneleissa tunneliturvallisuutta heikentää autoilijoiden aiheettomat lyhytaikaiset pysähtymiset sekä öisen ajan jalankulkijat, pyöräilijät ja mopoilijat. Vuonna 2023 tunneleissa havaittiin 976 pysähtynyttä ajoneuvoa. Kaikissa maantietunneleissa on ongelmana liikenteen ylinopeudet, joka olikin yleinen tunnelionnettomuuksien syy päihteiden lisäksi.
Suojattomat tienkäyttäjät
Suojattomiksi tienkäyttäjiksi on perinteisesti määritelty jalankulkijat ja pyöräilijät. Tieturvallisuusdirektiivissä määritelmä on laajennettu koskemaan jalankulkijoita ja kaikkia kaksipyöräisiä eli pyöräilijöiden lisäksi mopoilijoita ja moottoripyöräilijöitä. Maanteillä kuolleiden suojattomien tienkäyttäjien määrä laski hieman tai pysyi ennallaan kaikissa tienkäyttäjäryhmissä vuonna 2023 verrattuna edellisvuoteen (Kuva 7). Vuotuinen vaihtelu on kuitenkin suurta määrien ollessa pieniä, mutta suunta on oikea. Vuonna 2023 vakavasti loukkaantuneiden määrästä ei ole vielä tietoa tilaston valmistuessa vuoden viiveellä. Vuonna 2022 vakavasti loukkaantuneiden suojattomien tienkäyttäjien määrä laski kaikissa tienkäyttäjäryhmissä lukuun ottamatta pyöräilijöitä, joita loukkaantui kaksi enemmän kuin edellisvuonna (Kuva 7). On huomionarvoista, että erityisesti pyöräilijöiden yksittäisonnettomuuksia jää paljon näiden tilastojen ulkopuolelle, koska niistä ei ole paikkatietoa saatavilla.
Kuva 7 Maanteillä kuolleet ja vakavasti loukkaantuneet suojattomat tienkäyttäjät.
Tiedossa olevista jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden vakavista loukkaantumisista viimeisten viiden vuoden aikana noin 20 % tapahtui suojateillä. Kuolemissa vastaava osuus oli 11 %. Maanteillä pyöräilijöiden keskeisiä tienpitoon liittyviä riskitekijöitä ovat liukkaus, puutteelliset tien ylitys- ja risteämisjärjestelyt sekä jalankulku- ja pyöräilyväylien ja -yhteyksien puute. Kansallisen liikenneturvallisuusstrategian 2022-2026 toimenpiteissä painotetaan liikennejärjestelmän turvallisuutta suojattomille tienkäyttäjille. Myös tieturvallisuusdirektiivi edellyttää erityisesti suojattomien tienkäyttäjien huomioimista kaikissa direktiivin menettelyissä.
Autoliikenteestä eroteltu jalankulun ja pyöräliikenteen väylä on maantieympäristössä tärkeä jalankulun ja pyöräliikenteen toimenpide. Laadukasta kävelyn ja pyöräliikenteen infraa on toteutettu erityisesti kaupunkiseutujen seudullisilla verkoilla. Vuonna 2023 käytettiin rahoitusta kävelyn ja pyöräliikenteen infran kehittämiseen noin 23 miljoonaa euroa.
Vuoden 2023 aikana tehtiin selvitys jalankulun ja pyöräliikenteen hankearvioinnin kehittämisestä, jossa käytiin läpi eri maiden käyttämiä menetelmiä ja tunnistettiin mahdollisuuksia Suomen menetelmien kehittämiseen. Oleellisena haasteena kehittämisen osalta tunnistettiin käyttäjämäärätiedon puuttuminen. Pyöräliikenteen käyttäjämäärätiedon osalta Väylävirasto osallistui Fintrafficin tekemään käyttäjämäärien mallintamisen menetelmän pilotointiin.
Tärkeässä osassa jalankulun ja pyöräliikenteen turvallisuuden näkökulmasta on myös nopeusrajoitusten kehittyminen erityisesti taajamissa.
Kävelyn ja pyöräliikenteen näkökulmasta kunnossapidon ja läpivuotisen käytettävyyden kehittäminen on myös merkittävässä asemassa. Hoidon laatukäytäviä on otettu käyttöön yhteensä 168 km. Laatukäytävä-luokan väylät ovat yleensä seudullisesti merkittäviä yhteyksiä, jossa hoidon laatuvaatimukset pyritään sovittamaan yhteen kuntien kanssa. Tällä pyritään siihen, etteivät hallinnolliset rajat vaikuta väylän käytettävyyteen.