Toiminnan jalanjälki

Ilmakuva vihreästä metsästä, jonka yllä leijuu valkoisia pilviä. Kaksi jalanjäljen muotoista aukeamaa erottuu metsän keskeltä.

 

Väyläviraston tehtävänä on vastata väylänpitäjänä tie-, rata- ja vesiväylien palvelutason ylläpidosta ja kehittämisestä valtion hallinnoimilla liikenneväylillä. Lain Väylävirastosta mukaan virasto edistää toiminnallaan väyläverkon toimivuutta, automatisaatiota, liikenteen turvallisuutta, kestävää kehitystä osana liikennejärjestelmän kokonaisuutta sekä alueiden ja elinkeinoelämän toiminta-edellytyksiä ja tasapainoista kehitystä. Väylävirasto ylläpitää ja kehittää liikkumis- ja kuljetustarpeiden vaatimia toimivia, turvallisia ja kestävää kehitystä edistäviä liikenneyhteyksiä sekä varmistaa liikenneverkon palvelutason.

Väyläviraston toimintaa ohjaa myös valtakunnallinen 12-vuotinen liikennejärjestelmäsuunnitelma. Vuonna 2021 valmistuneessa liikennejärjestelmäsuunnitelmassa on asetettu kolme tavoitetta, jotka ovat saavutettavuus, kestävyys ja tehokkuus. Ne ovat rinnakkaisia ja pyrkivät hillitsemään ilmastonmuutosta.

Väyläviraston toiminnan hiilijalanjälki korostuu erityisesti viraston teettämissä infrastruktuurin rakennushankkeissa ja kunnossapidossa. Viraston hankinnoissa  pyritään ottamaan huomioon ilmasto- ja kestävän kehityksen tavoitteita.

Keskeinen haaste on riittävien ja tehokkaiden toimien löytäminen laajan väyläomaisuuden hallintaan ja käyttäjien tarpeisiin vastaamiseen.