Samentuma on ruoppauksen yhteydessä meriveteen kellumaan jäävää sedimentin hienoainepitoista kiintoainesta eli savesta, joka ei virtaavassa vedessä pääse laskeutumaan takaisin merenpohjaan. Saveksen laskeutuminen edellyttää tyyntä vettä. Tuulisella säällä ja virtaavassa vedessä saves voi kulkeutua kauaskin varsinaiselta ruoppauskohteelta. Pitoisuudet laimenevat, mitä kauemmaksi ruoppauskohteelta edetään. Samentumaa aiheuttaa kesäaikaan myös lisääntyvä leväkasvillisuus.

Samentuma estää vesikasvien valon saannin, ja kiintoaineksen laskeutuessa peittää alleen kasvillisuutta ja kalojen kudun. Mitä pidempiaikaisesta samentumasta on kyse ja mitä suurempi on laskeutuvan kiintoaineskerroksen paksuus, sitä enemmän samentumasta aiheutuu vaikutuksia.

Samentumaa tarkkailtiin hankkeella kolmella eri tavalla.

Visuaalista tarkastelua tehtiin satelliittikuvista ja urakoitsijan tekemillä näkösyvyyshavainnoilla. Näistä saatiin selville pintasamentuman leviämisen laajuus.

Automaattisilla samentumamittareilla mitattiin pohjanläheistä samentumaa. Hankkeella oli käytössä kolme automaattista samentumamittaria. Kaksi mittareista asennettiin hankkeen kannalta kriittisille pisteille Santapankin läheisyyteen ja teollisuuden jäähdytysvesien ottoputkien edustalle. Yksi mittareista mittasi Nälkäkarin edustalla hankkeen yleistilannetta. Nälkäkarin mittari antoi yleiskuvaa sekä koheesiomaiden (savi ja siltti) ruoppauksesta että penkereiden rakentamisen vaikutuksista. Mittareille asetettiin hälytysrajat, joiden ylittyessä ryhdyttiin lisätoimenpiteisiin samentuman vähentämiseksi.

Edellä mainittujen lisäksi alueelta otettiin vesinäytteitä, joista saatiin täsmälliset mittaustulokset samentumasta.

Tärkein samentuman torjuntakeino oli ruoppauksen ja läjityksen lyhytaikaisuus.

Samentuman leviämisen torjuntaan käytettiin teollisuuden jäähdytysvesiputkien edessä silttiverhoa, joka ulottuu vedenpinnasta pohjaan saakka. Silttiverho estää kiintoaineksen kulkeutumisen sen toiselle puolelle jäähdytysvesiputkistoihin.

Pommisaaren läjitysaltaalla käytettiin proomuläjityksen aikana nk. kuplaverhoa, joka mahdollisti proomujen esteettömän kulun läjitysalueelle, mutta vähensi merkittävästi kiintoaineksen pääsyä läjitysalueen ulkopuolelle. Kuplaverho on merenpohjaan asennettava putki, joka on rei’itetty. Putkeen johdetaan ilmaa, joka nousee kuplina merenpohjasta pintaan. Mitä tiheämpi on putken rei’itys, sitä tiiviimpi kuplista muodostuva verho muodostuu. Ylöspäin kulkeutuvat ilmakuplat aiheuttavat veden mukana virtaavien kiintoainespartikkeleiden virtaussuunnan muutoksen takaisin altaaseen päin, jossa se myöhemmin laskeutuu virtausten hidastuessa. 

Suljetuissa läjitysaltaissa samentuman torjunta toteutettiin hopperiruoppausten aikana siten, että altaisiin asennettujen patoluukkujen kautta säädettiin poisjohdettavan veden laatua. Ruoppaussedimentistä poistuu läjitysaltaassa ylimääräistä vettä, jota siihen on lisätty, jotta sedimentti kulkisi putkistoissa merenpohjasta hopperin lastitilaan. Läjitysaltaassa erottuva vesi kirkastuu kiintoaineksen laskeutumisen myötä ja on kirkkainta veden pinnassa. Patoluukkujen kautta päästetään mereen kirkastunutta vettä. Suojaavana lisätoimenpiteenä jokaisen patoluukun ulkopuolelle asennetaan silttiverho, joka estää lopunkin kiintoaineksen leviämisen mereen.

 

Kuva: Kuplaverho toiminnassa

Samentumaa aiheuttavat myös lisääntyvät planktonlevät kesäaikaan.

Ruoppaus- ja läjityskohteiden ympärillä samentuma kestää, kunnes toiminta päättyy. Samentuman kestoon toiminnan päättymisen jälkeen vaikuttaa savesaineksen pitoisuus vedessä, virtaukset, tuuliolosuhteet ja veden lämpötila. Samentuman laajuus on yhteydessä ruopattavan massan ominaisuuksiin ja ruoppausmenetelmään. Hienojakoinen aines leviää laajimmalle alueelle.

Ruoppausmassan hienoaineksen määrällä on suuri merkitys samentuman kestoon. Vuoden 2018 aikana ruopattu massa oli varsin karkeaa, lähinnä silttiä, joten samentuma hälveni aivan ruoppauskohteiden lähelläkin nopeasti noin vuorokauden aikana. 

Samentuman tarkkailuun on tullut merkittävä määrä lisää teknisiä apuvälineitä. Aiemmin samentuman tarkkailua tehtiin lähinnä vesinäytteistä ja näkösyvyyshavainnoinnilla. Asennettavien ja käsikäyttöisten automaattimittareiden kehitys on muuttanut tarkkailua enemmän reaaliaikaiseksi, jolloin syy-yhteyksiä päästään todentamaan luotettavammin. Samentuman torjunnassa siltti- ja kuplaverhojen käyttö on nykyään jo arkipäivää. Koko ajan kehittyvä ruoppauskalusto on niin ikään tärkeässä roolissa.

Linnuston osalta tarkkailu koostui väylän läheisyydessä olevien saarien, luotojen ja läheisen Rummelön-Harrbådan Natura-alueen pesimälinnustokartoituksista, Santapankilla ruokailevien ja lepäilevien lintujen laskennoista sekä havainnoimalla meriväylän louhintaräjäytysten vaikutusta linnustoon.

Linnuston tarkkailuilla pyrittiin seuraamaan hankkeen vaikutuksia meriväylän vaikutusalueella olevaan linnustoon. Linnuston osalta seurattavana ovat etenkin vaikutukset lintulajeihin, jotka ovat suojelun perusteena Kokkolan saariston ja Rummelön-Harrbådan Natura-alueilla.

Vertaamalla rakentamistoimien ja niiden jälkeisen ajan tarkkailutuloksia hanketta edeltäviin tutkimuksiin, saadaan käsitys siitä onko hankkeella ollut vaikutusta linnustoon ja niiden elinolosuhteisiin. Tietoa kertyy muun muassa siitä, onko ruoppaus- ja louhintatyöllä haitallisia vaikutuksia saarilla pesivälle vesi- ja rantalinnustolle tai alueella ruokailevaan lajistoon ja ovatko vaikutukset pitkäaikaisia vai nopeasti palautuvia.

Tarkkailun tuloksia voidaan hyödyntää jatkossa vastaavanlaisien hankkeiden vaikutusten arvioinneissa ja tarkkailumenetelmien valinnoissa. Tarkkailu lisää myös tietämystä siitä, miten laajalle mahdolliset haitalliset vaikutukset vastaavissa hankkeissa ulottuvat ja voidaanko niitä jatkossa mahdollisesti edelleen vähentää.

Hankkeen vaikutus linnustoon koostui lähinnä rakennus- ja ruoppaustöiden sekä liikennöinnin aiheuttamasta suorasta häiriöstä pesimä- ja ruokailualueisiin (melu, ihmisten ja koneiden liikehdintä) sekä rakennustöistä aiheutuvista epäsuorista vaikutuksista (veden samentuminen ja sedimentin uudelleen laskeutuminen voi heikentää lintujen nykyisiä ruokailualueita muun muassa haittaamalla lintujen ravintonaan käyttämien eliöiden elinolosuhteita).

Ruoppaus sekoittaa pohjasedimenttiä ja siinä olevaa pohjaeläimistöä veteen, mikä voi tilapäisesti lisätä pohjaeläimiä ravintonaan käyttävien kalojen esiintymistä ja tätä kautta helpottaa kaloja ravinnokseen käyttävien lintujen saalistusta. Ruoppaus- ja louhintatoimet voivat myös aiheuttaa kuolleita kaloja pintaveteen, josta esim. lokit ja tiirat voivat niitä hyödyntää ravinnokseen. Hyödyt linnustolle jäänevät kuitenkin kokonaisuudessaan vähäisiksi.

Tuoreimman uhanalaisluokituksen (Hyvärinen ym. 2019) mukaisia erittäin uhanalaisia (EN) lajeja alueella ovat mm. tukkasotka, haahka, selkälokki ja karikukko. Lisäksi on useita lajeja, jotka ovat luokiteltu valtakunnallisesti vaarantuneiksi.

Hankkeen vaikutuksia kalastoon tarkkailtiin sekä erillisellä tarkkailulla että Kokkolan edustan merialueen yhteistarkkailun osana. Erillistarkkailussa menetelminä ovat merikutuisen siian poikaspyynti erityisellä poikasnuotalla, koekalastus paikallisen kaupallisen kalastajan toimesta (ns. vertailukalastus) ja kalojen haitta-ainepitoisuuksien analysointi laboratoriossa.

Kalaston tarkkailulla pyrittiin seuraamaan hankkeen mahdollisia vaikutuksia Kokkolan edustan kalakannoille.

Merikutuisen siian poikastuotantoa on seurattu alueella aiemminkin jolloin vertailuaineistoa hanketta edeltävään aikaan on saatavilla. Pyydystämällä siianpoikasia, niiden lukumääriä kullakin havaintopaikalla voidaan seurata ja verrata tuloksia ennen hanketta toteutettuihin poikaspyynteihin.

Vertailukalastuksella saadaan tietoa kalaston mahdollisesta siirtymisestä pois ruoppausalueiden läheisyydestä. Vertailukalastusta tehdään lähellä hankkeen ruoppausalueita.

Saaliskalojen haitta-ainepitoisuuksien laboratorioanalysoinnilla selvitetään, onko ihmisravinnoksi käytettäviin lajeihin kertynyt normaalia suurempia haitta-ainepitoisuuksia. 

Ruoppaushankkeen aiheuttama samentuma ja veteen sekoittuneen pohjasedimentin uudelleen laskeutuminen pohjalle voi haitata eri kalalajien lisääntymistä, kun kudettu mäti saattaa peittyä sedimenttikerroksen alle tai sedimentti häiritsee mädin kehittymistä.

Osa kalastosta voi myös väliaikaisesti karkottua ruoppauksen melua ja joutua hakemaan korvaavia syönnösalueita.

Ruoppaus sekoittaa pohjasedimenttiä ympäröivään veteen ja tuo samalla kalaston ulottuville pohjan suojassa eläviä pohjaeläimiä, joita monet kalalajit käyttävät ravintonaan. Siten osalle kalastosta ruoppauksesta voi olla lyhyellä tähtäimellä jopa hyötyä.

Perämeren lohi- ja meritaimenkannat vaeltavat kutujokiinsa Suomen puolen rannikkoa seuraillen matkallaan pohjoista kohti. Merikutuinen siika ja muikku viihtyvät alueella.

Kaupallisille kalastajille (ent. ammattikalastajat) ruoppaushankkeesta aiheutui haittaa samentuman kaloja karkottavan vaikutuksen ja välillisesti mahdollisen kalojen poikastuotannon heikentymisen kautta. Taloudellinen vaikutus kalastajille aiheutuu pidentyneistä pyyntimatkoista ja mahdollisesta saaliiden vähentymisestä. Näitä vaikutuksia tarkkaillaan hankkeessa joka vuosi kaupallisille kalastajille kohdistetulla kyselyllä, jonka tuloksia arvioidaan hankkeen loputtua.

Hanke on neuvotellut alueella toimivien kaupallisten kalastajien kanssa. Korvauksia on sovittu maksettavaksi pääasiassa hankkeen loputtua, kun tarkkailuaineiston perusteella voidaan tehdä arvio kullekin kalastajalle koituneesta haitasta ja heille aiheutuneesta taloudellisesta vaikutuksesta. Kalastajia on kehotettu kirjaamaan ylös havaintojaan kalastukseensa aiheutuneesta haitasta, jotta havainnot voidaan huomioida myöhemmässä korvauskäsittelyssä.

Merialueen vesikasvillisuutta (makro- eli suurlevät ja putkilokasvit) seurattiin Kokkolan merialueen yhteistarkkailussa. Vesikasvillisuuden tarkkailu on aloitettu vuonna 1988 ja sitä toteutetaan viiden vuoden välein tehtävillä linjasukelluksilla, joissa kartoitetaan eri lajien esiintyminen ja peittävyys merenpohjalla. Seurannassa kartoitusta toteutetaan yhdeksällä sukelluslinjalla sisä- ja ulkosaaristossa. Viimeisin kartoitustutkimus on tehty vuonna 2017.

Väylän ruoppaamisesta aiheutuvien vaikutusten seuraamiseksi Santapankin alueelle perustettiin lisäksi neljä uutta sukelluslinjaa, joiden kasvillisuus ja pohjaeläimistö kartoitettiin vuonna 2018 tehdyssä tutkimuksessa. Samat linjat tullaan kartoittamaan uudelleen vuoden kuluttua ruoppausten päättymisestä.

Vesikasvillisuuden seurannalla saatiin tietoa merialueen rehevyyden muutoksesta. Rehevöityminen lisää perustuotantoa ja sitä kautta mm. veden sameutta, jolloin syvemmällä elävät makrolevät ja putkilokasvit eivät saa riittävästi valoa kasvuun. Lisäksi varjostusta lisää kasvien päälle kertyvä irtosedimentti. Rehevöityminen lisää myös yksivuotisten rihmalevien esiintyvyyttä. Tällaiset lajit häiritsevät monivuotisten makrolevien ja putkilokasvien  elämää, mikä johtaa vedenalaisten yhteisöjen köyhtymiseen, koska monivuotiset lajit tarjoavat mm. kalanpoikasille ja vesiselkärangattomille suojaisan elinympäristön.

Hankkeen vaikutuksesta hankealueen lähellä esiintyvän vesikasvillisuuden päälle saattaa kertyä irtosedimenttiä ja vesikasvillisuus saattaa kärsiä ajoittaisesta valorajoitteisuudesta. Rehevöitymisvaikutukset (ravinnepitoisuuden nousu vedessä) arvioidaan aiempien seurantojen perusteella vähäiseksi.

Viimeisimmän Kokkolan merialueen yhteistarkkailun vesikasviseurannan perusteella runsasravinteisuutta ilmentävien lajien peittävyydet ovat pienentyneet kaikilla tutkimuslinjoilla. Hankkeesta mahdollisesti hyötyviä lajeja voivat olla yksivuotiset rehevyyttä suosivat rihmamaiset makrolevät sekä putkilokasvit. Aiempien tarkkailujen perusteella ruoppaukset eivät kuitenkaan ole merkittävästi nostaneet meriveden ravinnepitoisuutta, joten vaikutus on epätodennäköinen.

Alueella ei ole havaittu harvinaista vesikasvillisuutta.

Osa syvennettävästä väylästä sijoittuu Natura 2000 -alueelle Kokkolan saaristo (FI000033). Alue on rantaluonnoltaan monipuolinen ja noin puolet alueesta kuuluu valtakunnalliseen rantojensuojeluohjelmaan. Alueen kasvistoon kuuluu monta rannoilla elävää alueellisesti uhanalaista tai endeemistä kasvilajia, kuten pikkuluikka, perämerensilmäruoho, rantalemmikki, isomaksaruoho, merihanhikki ja merisara. Lisäksi pienet saaret ja luodot ovat hyviä merilintujen pesimäalueita. Hankkeella ei ole vaikutusta rannoilla elävään kasvillisuuteen.

Väyläruoppauksen vaikutusalueella sijaitsee Santapankki, joka kuuluu Natura 2000 -luontotyyppiin vedenalaiset hiekkasärkät.

Vaikutusalueella tarkkailtiin vedenlaatua ja sameutta tehostetusti. Sameutta seurattiin hankkeen aikana jatkuvatoimisesti merialueelle asennettavilla sameusmittareilla. Lisäksi töiden aikana tehtiin kertaluontoinen sameuden leviämisen kartoitus. Tarkkailua tehtiin yleisestikin laajasta ja siinä huomioidaan myös sedimenttiin, vesikasvillisuuteen ja pohjaeläimistöön, kaloihin sekä linnustoon kohdistuvien vaikutusten seuranta.

Santapankki on Natura 2000 -luontotyyppiin kuuluva hiekkasärkkä. Alue sijoittuu ruopattavan väylän itäpuolelle ja on lähimmillään alle kilometrin etäisyydellä ruoppausalueesta. Santapankin luontoarvoja on tutkittu vuosina 2011 ja 2018 sekä Vedenalaisen meriluonnon inventointihankkeessa (VELMU). Alueen luoteisosassa on sora- ja kivikkopohjia ja kaakkoisosa on pääasiassa hiekkaa, johon on aallokon seurauksena muodostunut dyynimäisiä muodostumia.

Allokon vaikutuksesta liikkuva hiekkapohja on kasvillisuuden kannalta epävakaa elinympäristö. Alueen vesikasvillisuus ja pohjaeläimistö on tyypillistä eikä alueelta ole havaittu luontodirektiivin liitteessä II ja IV mainittuja silmälläpidettäviä tai uhanalaisia lajeja. Hiekkapohjalla ei ole havaittu vesikasvillisuutta. Kiviin kiinnittyneenä esiintyy yksivuotisia rihmaleviä, mm. letti- ja pilviruskolevää sekä pallero- ja viherahdinpartaa. Alueella ei ole havaittu putkilokasveja. Tyypillisiä pohjaeläimiä ovat mm. murtovesisieni ja runkopolyyppi, sekä surviaissääsken toukat, kotilot ja kilkit.  

Santapankin edustalla mitattiin sameutta jatkuvatoimisella mittausasemalla ennen ruoppauksia sekä töiden ollessa käynnissä. Mikäli sameustaso nousisi Santapankin lähietäisyydellä haitalliselle tasolle, käytetään suojausmenetelmiä, joita ovat esimerkiksi kiintoaineen leviämistä rajoittava kuplaverho.