Hanke on valmistunut
Hanke on valmistunut lokakuun 2025 loppuun mennessä. Tietä levennettiin ja sen geometriaa parannettiin kesän 2025 aikana 4,2 kilometrin matkalta. Uuden tien leveydeksi tuli 8 metriä. Työt käynnistyivät toukokuun lopulla ja valmistuivat lokakuussa.
Hankkeen kustannus oli 5 miljoonaa euroa, ja se sisältyi Väyläviraston investointiohjelmaan vuosille 2025–2032.
Hankkeen lähtötilanne
Parannettu tieosuus sijaitsee Enontekiön kunnassa ja kuuluu Valtatiehen 21, joka on tärkeä kuljetusreitti Jäämeren satamiin. Tieosuus Ailakkalahti–Kilpisjärvi on noin 31 kilometriä pitkä. Tie oli kapea ja paikoin erittäin huonokuntoinen. Päällysteen leveys oli pääosin vain 6,5 metriä, ja tien geometria oli puutteellinen.
Rakennekerrokset olivat heikossa kunnossa, minkä vuoksi erityisesti raskas liikenne aiheutti helposti uusia vaurioita. Raskaan liikenteen osuus tiellä on jopa 16–40 %, ja liikenne painottuu tietyille ajanjaksoille. Erityisesti talvisin rekkoja suistuu tieltä runsaasti, mikä johtaa liikennekatkoihin kapealla tiellä. Alueella ei ole kiertotietä, joten pahimmillaan kiertomatkaa kertyy jopa 450 kilometriä.
Hankkeen sisältö
Tie levennettiin ja päällystettiin noin 8 metrin levyiseksi. Samalla parannettiin tien geometriaa ja vahvistettiin sen rakenteita. Työt kohdistuivat erityisesti niihin kohtiin, jotka olivat turvallisuuden, kunnossapidon tai liikenteen sujuvuuden kannalta kriittisiä. Parannukset toteutettiin osin nykyiselle tielinjalle, osin uudelle linjaukselle.
Hankkeen toimenpiteitä:
- Levennettiin tieosuutta ja uusittiin päällyste.
- Parannettiin tien geometriaa ja vahvistettiin sen rakenteita.
- Parannettiin liittymiä ja mahdollisia pysäkkialueita kylien kohdalla.
Kuva: hankealuetta valtatiellä 21, taustalla näkyy Kilpisjärven Saana-tunturi.
Lisää kuvia hankkeelta
Hankkeen kuvia kootaan Flickr-kuvapankkiin. Kuvat ovat median vapaasti käytettävissä hankkeesta viestittäessä. Kuvaajatiedoksi riittää Väylävirasto.