Hankkeen tausta ja sisältö
Hattulan kunnan alueella sijaitseva Merven raide on noin kaksi kilometriä pitkä raide, joka on rakennettu 1980-luvulla. Raide erkanee Helsinki Tampere pääradalla olevalta Parolan ratapihalta ja siitä käytetään joissakin yhteyksissä myös nimeä Parolan pistoraide tai Merven sivuraide.
Merven raide siirtyi Hattulan kunnalta Väylävirastolle ja osaksi valtion rataverkkoa syyskuussa 2020. Tämän jälkeen raiteen päällysrakenne peruskorjattiin, mutta monia tarpeellisia parannuksia jäi tekemättä.
Merven raide ei vastaa nykytilassa valtion rataverkon vaatimuksia. Raiteella on esimerkiksi kuusi tasoristeystä, joista yksikään ei täytä turvallisuusvaatimuksia. Tasoristeykset myös haittaavat liikenteen sujuvuutta.
Etsimme ratasuunnittelussa keinoja, joiden avulla voisimme tehdä raiteesta turvallisemman, ja samalla parantaa radan käytettävyyttä sekä liikenteen sujuvuutta. Hankkeessa haluamme parantaa myös tasoristeysturvallisuutta.
Päätöksiä ehdotettavista ratkaisuista ei ole vielä tehty, mutta jos tasoristeyksiä poistetaan, liittyy niihin myös tiejärjestelyitä. Lisäksi alueen turvallisuutta on tarkoitus parantaa esimerkiksi aitojen avulla.
Hankkeen tavoitteena on myös vahvistaa Merven sivuraiteen oikeudellinen asema. Tämä tarkoittaa käytännössä esimerkiksi sitä, että selkeytämme raiteen alueen maankäytön oikeuksia ja selvitämme mahdollisia lisäaluetarpeita.
Merven sivuraiteen tärkein käyttäjä tällä hetkellä on radanpidon lisäksi Puolustusvoimat.
Hankkeen aikataulu
Käynnissä on hallinnollisen ratasuunnitelman laatiminen. Kuulutus ratasuunnittelun aloittamisesta julkaistiin kesäkuussa 2025. Nyt on käynnissä ratasuunnitelman laatimisvaihe, joka tulee kestämään näillä näkymin ainakin vuoden 2026 loppuun asti. Suunnittelun aikana tehdään maastotutkimuksia. Hanke voi vaatia myös samanaikaisesti laadittavia katusuunnitelmia.
Rakentaminen voi alkaa aikaisintaan vuonna 2028. Päätöksiä rakentamisesta ei ole tehty.
Hankkeen toteutus aikatauluun vaikuttaa erityisesti puuttuva rahoitus, suunnitelmien – ja kaavojen lainvoimaisuus sekä mahdolliset rakentamisen edellytyksenä tarvittavat luvat.
Hankkeen kustannukset
Hallinnollisen Ratasuunnittelun kustannukset ovat noin 0,6 miljoonaa euroa.
Rakentamissuunnittelun ja rakentamisen kustannukset selviävät vasta ratasuunnitelman aikana. Tämän hetken alustavan arvion mukaan rakentamiskustannukset olisivat noin 11 miljoonaa euroa riippuen valittavasta toteutusvaihtoehdosta. Päätöksiä rakentamisesta ei ole tehty.