Kantatien 92 Supru-Sevettijärvi parantaminen, Inari

Tiehanke Valmistunut Lappi

Hanke sisälsi kantatien 92 rakenteen parantamista sekä geometriamuutoksia yhteensä noin 10,5 kilometrin matkalla Inarissa välillä Supru-Sevettijärvi

Kartalla esitetty parannuskohteet.

Hankkeen sisältö ja tavoitteet

Rakennuskohde sijaitsee noin 90 kilometrin päässä Inarista Sevettijärven suuntaan. Hankkeessa parannettiin nykyinen kantatie poikkileikkaukseen 7/6 ja tehdään geometriamuutoksia 8 erillisessä kohteessa. Kohteet on merkitty kartalle. Tien liikennöitävyyttä parannettiin leikkaamalla mäkiä ja loiventamalla kaarteita. 

Muilta osin kantatie levennettiin nykyiselle paikalleen ja koko väli päällystetettiin 6,5 metriä leveäksi.

Hankkeella parannettiin tien liikennöitävyyttä ja tien liikenneturvallisuutta.
 

Hankkeen aikataulu ja kustannukset

Rakentaminen alkoi keväällä 2021 ja valmistui lokakuussa 2021. Hankkeen urakkahinta oli 4,5 M€ (sis. alv). Hankkeessa oli noin 3,3 M€ (sis. alv) rahoitus Kolarctic CBC 2014-2020 -ohjelmasta. Pääurakoitsijana toimii Destia Oy.