Hyppää sisältöön

Miksi rautatiellä ei saa liikkua?

Liikkuminen raiteilla tai niiden välittömässä läheisyydessä on vaarallista ja kiellettyä myös laissa. Asiattomasta radalla oleskelusta tehdään aina ilmoitus hätäkeskukseen tai poliisille.

Rautatien saa ylittää vain siihen tarkoitetuista paikoista eli tasoristeyksistä, jotka on aina osoitettu erillisin merkein. Radan luvaton ylittäminen sekä muu asiaton oleskelu rautatiealueella on paitsi vaarallista, myös laitonta. Juna on hiljainen ja kulkee nopeasti, ja sen pysähtymismatka on todella pitkä, jopa 1-2 kilometriä. Juna ei siten voi väistää raiteilla olevaa ihmistä.

On hyvä muistaa, että rataverkon infrastruktuurille vahinkoa tekevä on korvausvelvollinen, vaikka tekijä olisi alaikäinen.

Jätä rata rauhaan -kampanja

Väylävirasto kampanjoi vuoden 2022 syyslomien aikaan rautatieturvallisuudesta. Nuorille suunnattu Jätä rata rauhaan -kampanja näkyi erityisesti TikTokissa ja Snapchatissa, mutta myös Väyläviraston muissa sosiaalisen median kanavissa. Uudella animaatiolla voi avata keskustelun rataturvallisuudesta lasten tai nuorten kanssa.

Kadonneet kaverit -animaatiolla muistutetaan erityisesti nuoria miehiä ja poikia siitä, että minkäänlainen oleskelu tai luvaton toiminta rautatiellä ei ole ok. Oman hengenvaaran lisäksi pelissä on myös junien ja niiden matkustajien turvallisuus. Katso animaatio alta ja keskustele nuorten kanssa sen pohjalta käyttäen apuna näitä kysymyksiä.

Junaradalla oleskelu on ehdottomasti kiellettyä.

Toimi vastuullisesti ja jätä radat junille

Sähköiskun vaara

  • Sähkörata on aina hengenvaarallinen, ja sen jännite on jopa sata kertaa suurempi kuin kodin pistorasiassa. Sähkö voi niin sanotusti hypätä ajolangoista kauaskin.

Juna ei väistä

  • Juna kulkee nopeasti eikä voi väistää – sen pysähtymismatka on vähintään useita satoja metrejä, mutta jopa 1-2 kilometriä.

Tykkäys vai terveys?

  • Rautatie ei ole oikea paikka selfien ottamiseen.

  • Junat ovat todella hiljaisia. Kuulet lähestyvän junan vasta, kun on liian myöhäistä.

  • Katso video: 200 tykkäystä. Vain yksi elämä.

Älä oikaise

  • Radan ylittäminen muusta kuin virallisesta radan ylityskohdasta eli tasoristeyksestä on kiellettyä ja vaarallista.
  • Liikkuvan junan aiheuttama ilmavirta kaataa radan lähellä olevan ihmisen helposti. 

Ilkivalta vaarantaa turvallisuuden

  • Ilkivallan tekeminen on ehdottomasti kiellettyä ja voi aiheuttaa vakavan onnettomuuden niin junassa oleville matkustajille kuin ilkivallan tekijälle itselleen.
  • Ilkivallan tekijä on korvausvelvollinen, vaikka olisi alaikäinen.
  • Radalla oleskelusta tehdään aina ilmoitus hätäkeskukseen ja poliisille. 
     

Junan tuloa ei voi ennustaa

  • Älä luota muistikuviin tai edes tietoon junien aikataulusta, junat voivat olla myöhässä.
  • Lisäksi radoilla liikkuu myös paljon aikataulun ulkopuolista junaliikennettä, kuten huoltokalustoa tai tavaraliikennettä. Näiden kulkemista ei voi tarkistaa aikataulusta. 

Katso video: 200 tykkäystä. Vain yksi elämä.