Vastuullisuusraportti 2023

Esipuhe

Väylävirasto on liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalalla toimiva keskushallinnon virasto, joka väylänpitäjänä vastaa tie-, rata- ja vesiväylien palvelutason ylläpidosta ja kehittämisestä valtion hallinnoimilla liikenneväylillä. Virasto edistää toiminnallaan väyläverkon toimivuutta, automatisaatiota, liikenteen turvallisuutta, kestävää kehitystä osana liikennejärjestelmän kokonaisuutta sekä alueiden ja elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä ja tasapainoista kehitystä.

Väylävirasto noudattaa raportoinnissa Valtiokonttorin ohjeistusta. Viraston johto on kartoittanut ja valinnut vastuullisuusraportoinnin pohjaksi kolme YK:n kestävän kehityksen tavoitetta, joiden toteutumista virasto voi erityisesti edesauttaa omalla toiminnallaan:

  • Rakentaa kestävää infrastruktuuria sekä edistää kestävää teollisuutta ja innovaatioita
  • Toimia kiireellisesti ilmastomuutosta ja sen vaikutuksia vastaan
  • Taata terveellinen elämä ja hyvinvointi kaiken ikäisille.

Vastuullisuustyö nivoutuu tiiviisti liikennehallinnonalan ja viraston yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tavoitteisiin, joiksi oli asetettu vuosille 2020–2023:

Suomi on edelläkävijä kohti hiiletöntä liikennettä ja viestintää
Verkot ja palvelut helpottavat arkea ja edistävät elinkeinonharjoittamista
Uudet toimintamallit ja innovaatiot vauhdittavat hyvinvointia ja kilpailukykyä.

Lisäksi liikenteen päästöjen vähentämisen velvoite on kirjattu Väylävirastoa koskevaan lakiin ja tienpitoa koskevana vaatimuksena lakiin liikennejärjestelmästä ja maanteistä.

Vastuullisuusraportilla kuvataan Väyläviraston toiminnan vaikutuksia sen toimintaympäristöön ja esitellään erilaisia keinoja, joilla pyritään vaikuttamaan toiminnan jalanjälkeen. Näitä toimenpiteitä toteutetaan muun muassa hankinnoissa, rakentamisen päästöjen vähentämisessä sekä henkilöstön hyvinvoinnin ja osaamisen kehittämisessä.

Väyläviraston toimenpiteitä vastuullisuuden edistämiseksi ovat esimerkiksi liikennejärjestelmän energiatehokkuuden parantaminen ja kestävän liikkumisen houkuttelevuuden lisääminen sekä liikennejärjestelmän turvallisuuden, toimivuuden ja saavutettavuuden ylläpito ja parantaminen. Keskeisiä haasteita ovat muun muassa:

  • Riittävien ja tehokkaiden toimien löytäminen laajan väyläomaisuuden hallintaan ja käyttäjien tarpeisiin vastaamiseen
  • Ilmastonmuutoksen hillintä ja siihen sopeutuminen niin väylänpidossa kuin liikkumisessakin
  • Liikenneturvallisuuden parantaminen
  • Ympäristöhaittojen torjunta sekä luonnon monimuotoisuuden turvaaminen väylänpitäjän käytössä olevin keinoin.

Helsingissä toukokuussa 2024

Väylävirasto