Maanteiden kunnossapidon asiantuntija Jarkko ja sähköratajärjestelmien asiantuntija Ville
Kunnossa pitkälle tulevaisuuteen
Ilman toimivaa tie- ja rataverkkoa Suomi ja sen talouselämä lamautuisi. Oulusta käsin väyliä auttavat pitämään kunnossa Ville Karhu ja Jarkko Pirinen.
Villen vastuulla ovat radat ja Jarkolla tiet. Vaikka niiden ratkaisut ja ympäristöt ovat osin kovin erilaisia, yhtymäkohtiakin löytyy. Vuodenajat ja olosuhteet ovat samat, ja ukkoset ja tulvat voivat vaikuttaa väylien käytettävyyteen ja siten ihmisten ja tavaroiden liikkumiseen.
”Virallisesti emme vertaile toimintatapojamme, mutta kahvipöydässä tieto siirtyy. Usein siinä herää ajatuksia – voisiko tuolla testattu toimia meilläkin”, Jarkko toteaa.
Oppeja maailmalle ja maailmalta
Samanlaista ideoiden vaihtoa tehdään kansainvälisestikin.
”Vaihdamme kuulumisia lähinnä Ruotsin ja Norjan kanssa, sillä siellä on samantyyppistä kunnossapitoa kuin täällä. Mietitään vaikkapa ohjausjärjestelmiä ja kerätään toisiltamme kokemuksia”, Ville kertoo.
Jarkko on mukana kansainvälisessä yhteistyössä virallisemminkin. Suomesta hän vie mukanaan esimerkiksi neuvoja talvikunnossapidosta muille maille, mutta hän saa myös itse uutta tietoa tuotavaksi.
Keski-Euroopasta saa esimerkiksi hyviä oppeja ilmastonmuutoksen mukanaan tuomien rankkasateiden ja tulvien varalle.
Vihreässä siirtymässä uuden äärellä
Ilmastonmuutos näkyy varsinkin ratapuolella sähköisiin ratkaisuihin panostamisena. Sähköradat ovat vihreän siirtymän palapelissä tärkeä palanen, jonka avulla liikenteestä tehdään mahdollisimman hiilineutraalia – asiakkaiden toiveiden mukaisesti.
Radan kunnossapidossa vihreä siirtymä tuo uusia haasteita. Aurinko- ja tuulisähkön saatavuuden vaikutukset junien käyttämään sähköverkkoon edellyttävät yhteistyötä monien eri osapuolien välillä, eikä valmiita ratkaisuja vielä ole olemassa.
”Rataverkko sähköistettiin pääsääntöisesti 1970- ja 1980-luvuilla, joten siitä ei ole samanlaista tietoa pitkältä ajalta kuin teistä. Nyt mietimme verkon elinkaarta: milloin on tarpeen uusia mitäkin ja mikä on uusinnan laukaiseva tekijä. Siinäkin olemme uuden äärellä”, Ville sanoo.
Muutakin kuin akuuttia arkea
Jarkko ja Ville pohtivat työssään paljon tulevaisuutta: investointeja ja ohjeistuksia. Molemmat pitävät työn parhaina puolina mahdollisuuden etsiä erilaisia ratkaisuja ja vaihtoehtoja pitkällä aikavälillä.
”Työ ei ole vain akuuttia arkea, vaan me linjaamme sitä, mihin suuntaan asioita viedään. Meidän kattauksemme on hyvin laaja – pystymme vaikuttamaan todella moneen ulottuvuuteen”, Jarkko kuvailee.
Virastossa työskentelemisessä on tietyt säännöt ja rajat, joita on noudatettava. Väylävirastossa on kuitenkin tekemisen meininki ja avoin tunnelma. Perusasiat ovat kunnossa ja työn sisältö kiinnostavaa.
”Meillä on myös hyvät lomat ja todella joustavat työajat – iso etu, kun perheessä on kolme kohtuullisen pientä lasta!” Ville kiittää.
- Nimi: Ville Karhu
- Titteli: asiantuntija, sähköratajärjestelmät
- Koulutus: sähkövoimatekniikan insinööri
- Tätä et tiennyt minusta: Olen valmentanut junioreita pallopeleissä viimeiset 20 vuotta.
- Nimi: Jarkko Pirinen
- Titteli: asiantuntija, maanteiden kunnossapito
- Koulutus: rakentamistekniikan diplomi-insinööri ja kauppatieteen maisteri
- Tätä et tiennyt minusta: Etätöissä teen lähes aina lounasruokani itse ja itse rakennan tietokoneetkin.
Katso video Villestä ja Jarkosta.