Hyppää sisältöön

Raahen sataman tuulivoimakuljetusten kuljetusreittien parantaminen

Tiehanke Valmistunut Pohjois-Pohjanmaa

Hankkeessa parannettiin Raahen sataman kuljetusreittejä valtatiellä 8 sekä maanteillä 8102 ja 18582. Hankkeeseen sisältyi yhteensä viisi tasoliittymää.

Hanke on mahdollistanut jatkuvat Raahen sataman kautta lähtevät erikoiskuljetukset, erityisesti tuulivoimakuljetukset, valtatielle 8 etelän ja pohjoisen suuntiin. Toimenpiteet mahdollistavat myös nykyistä pidemmät, noin 100 metrin pituiset siipikuljetukset. Hankkeen tavoitteena on ollut myös mahdollistaa Koksaamontien kautta korkeat tornilohkokuljetukset valtatielle 8 etelän ja pohjoisen suuntiin.

Hanke toteutettiin vuosien 2023 ja 2024 aikana.

Urakoitsijana toimi Peab Industri Oy

 

Suunnitteluaineistot