Hyppää sisältöön

Hankehaku

Väylävirasto vastaa valtion väyläverkon kehittämisestä. Hankehausta löytyvät ne suunnitteilla, käynnissä ja valmistuneet Väyläviraston kehittämishankkeet sekä ELY-keskusten vastuulla olevat tiehankkeet, joilla on omat verkkosivut. 
Käynnissä olevilla hankkeilla tarkoitetaan toteutuspäätöksen saaneita hankkeita. Kaikki käynnissä olevat hankkeet eivät vielä ole rakentamisvaiheessa.
Muista suunnitteilla olevista hankkeista löytyy tietoa myös Suunnittelukohteiden tiedot -osiosta.

Voit hakea hankkeita vaiheen (suunnitteilla, käynnissä, valmistunut), väylämuodon, alueen tai kaikkien edellä mainittujen yhdistelmällä.

Haku toimii siten, että hakuehdot eivät sulje toisiaan pois. Tähän on poikkeuksena aluetta koskeva hakuehto. Jos olet valinnut alueen (maakunta), haku näyttää vain valitun alueen hankkeet.

Voit hakea hankkeita myös vapaasanahaulla. Kirjoita kenttään esimerkiksi paikkakunnan tai hankkeen nimi, jota olet etsimässä.

Jos haluat listauksen kaikista hankkeista, jätä valinnat tyhjäksi ja paina "Hae"

Väylä Hankehaku
Hankkeen vaihe
Hanke
Alue
14 tulokset
Ei tuloksia
true

Valtatien 3 Tampere - Vaasa parantaminen välillä Rajalanmäki - Koskue, Jalasjärvi

Tiesuunnitelma on valmistunut vuonna 2009 ja se koskee valtatien 3 parantamista Jalasjärven kohdalla välillä Rajalanmäki - Koskue. Suunnittelualue koostuu kolm
Tiehanke Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Suunnitteilla

Valtatie 3 parantaminen Kylänpään, Torstilan, Käyppälän, Suorttilan, Perälän ja Rudon kohdalla, Laihia

Valtatie on suunnitteluosuudella paikoin kapea, mutkainen ja mäkinen. Tiellä on tiheästi järjestelemättömiä liittymiä. Nelihaaraisia tasoliittymiä on paljon. O
Tiehanke Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Suunnitteilla

Kt 63 parantaminen välillä Ina-Kaustinen

Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus suunnittelee kantatien 63 parantamista Evijärven Inan ja Kaustisen välillä. Kyseinen noin 14 km pitkä väli on moniongelmainen tieosuus, jolla on merkittäviä sujuvuus- ja turvallisuuspuutteita.
Tiehanke Etelä-Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Pohjanmaa Suunnitteilla

Kt 68 välillä Edsevö-Pietarsaari, vaihe 3

Hankkeen tavoitteena on parantaa kantatien vaikutusalueen, sataman ja sataman alueella toimivan teollisuuden saavutettavuutta ja liikenneturvallisuutta sekä antaa mahdollisuuksia tien varren maankäytön kehittämiselle. 
Tiehanke Pohjanmaa Suunnitteilla

Valtatie 3 parantaminen Padan ja Helsingbyn liittymien kohdalla, Mustasaari

Parannettavat valtatieosuudet sijoittuvat Mustasaaren kunnan alueelle. Ensimmäinen suunnitteluosuus alkaa noin 145 m ennen Mussmon yksityistien liittymää ja pä
Tiehanke Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Suunnitteilla

Vt 3 ja vt 19 liittymäalueen parantaminen, Kurikka

Valtateiden 3 ja 19 liittymä, Vuohiluoman liittymä, sijaitsee Jalasjärven keskustan pohjoispuolella. Vilkkaiden teiden liittymä on nykytilanteessa väistötilall
Tiehanke Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Suunnitteilla

Vt 3 Tampere-Vaasa

Valtatie 3 kuuluu Suomen tärkeimpään päätieverkkoon, jolle asetettu muita pääteitä korkeampi laatutavoite ei tällä hetkellä toteudu Tampereen ja Vaasan välisellä valtatieosuudella. Kehittämistavoitteista päätettiin vuonna 2005 valmistuneessa kehittämissuunnitelmassa, jonka pohjalta jatkosuunnittelu on edennyt. Kehittämissuunnitelman  tavoitetilaan on tarkoitus edetä vaiheittain.
Tiehanke Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Suunnitteilla

Vt 8 Vaasa-Kokkola

Valtatien 8 yhteysväli Vaasa–Kokkola on osa Turun ja Oulun välistä länsirannikon satamakaupunkien runkoyhteyttä. Valtatie 8 kuuluu EU:n TEN-T kattavaan verkkoon sekä maanteiden päätieverkkoon.
Tiehanke Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Suunnitteilla

Vt 8 ja mt 724 Vaasan yhdystie, Vaasa

Yhdystien kautta kulkee sekä valtatien 8 että kaupunginosien välistä liikennettä. Liikenne ruuhkautuu aamuisin ja iltapäivisin tasoliittymissä, joiden välityskyky ei riitä nykyisille liikennemäärille.
Tiehanke Pohjanmaa Suunnitteilla

Valtatien 8 parantaminen välillä Edsevö – Lepplax, Pedersöre

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus ja Pedersören kunta ovat käynnistäneet keväällä 2021 valtatien 8 tiesuunnitelman laatimisen välillä Edsevö – Lepplax. Tiesuunnitelma valmistuu vuonna 2022.
Tiehanke Pohjanmaa Suunnitteilla

Vt 8 parantaminen välillä Ytterjeppo – Sorvist, Uusikaarlepyy

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus yhteistyössä Uudenkaarlepyyn kunnan kanssa ovat käynnistäneet keväällä 2021 valtatien 8 tiesuunnitelman laatimisen välille Ytterjeppo–Sorvist. Tiesuunnitelmassa suunnitellaan uutta ohituskaistaosuutta ja tiesuunnitelma valmistuu vuoden 2022 aikana.
Tiehanke Pohjanmaa Suunnitteilla

Uusi tieyhteys Vikby-Martoinen, Mustasaari

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus laatii tiesuunnitelmaa Vikby-Martoinen välille Mustasaaren kunnan alueella. Suunnittelu alkaa valtateiden 3 ja 8 eritasoliittymästä ja päättyy Vähäkyröntielle. Suunnitteluosuuden pituus on noin seitsemän kilometriä.
Tiehanke Pohjanmaa Suunnitteilla

Valtatien 8 uudelleenarviointi välillä Vaasa-Oulu

Tiehanke Pohjois-Pohjanmaa Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Suunnitteilla

Vaasan satamatien yleissuunnitelma, Vaasa, Mustasaari

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus jatkaa Vaasan satamatien suunnittelua laatimalla yleissuunnitelman Vaskiluodon sataman ja valtatien 8 välillä.
Tiehanke Pohjanmaa Suunnitteilla