Väyläverkon kunnossapito
Tutustu meihin ja aineistoihimme
Väylävirasto
Väylävirasto vastaa valtion tieverkon, rautateiden ja vesiväylien kehittämisestä sekä kunnossapidosta. Huolehdimme liikenteen palvelutasosta ja osallistumme liikenteen ja maankäytön yhteensovittamiseen.
Tietoa Väylävirastosta
Yhteistyökumppaneitamme
Suosittua sisältöä
Rekka moottoritiellä.
Kuva Huikun sillasta
Hailuodon kiinteä yhteys
Hankkeessa rakennetaan kiinteä maantieyhteys Oulun Riutunkarin ja Hailuodon Huikun välille. Kiinteä yhteys korvaa nykyisen lauttayhteyden, ja parantaa Hailuodon valtakunnallista ja seudullista saavutettavuutta.
Juna ajaa Pääradalla. Vieressä Kehäradan silta.
Helsinki–Riihimäki-ratahanke
Hankkeessa parannetaan Suomen vilkkaimman rataosuuden toimivuutta. Tavara- ja henkilöjunaliikenne erotetaan omille raiteilleen, ja liikennepaikkojen vaihdeyhteyksien uusiminen nopeuttaa radalla ajamista.
Ilmakuva Espoon kaupunkiradan työmaalta.
Espoon kaupunkirata
Hankkeessa toteutetaan kaksi lisäraidetta Leppävaaran ja Kauklahden välille. Näin saadaan hitaammin kulkeva paikallisliikenne ja nopeampi kaukoliikenne kulkemaan omille raiteilleen. Lisäksi parannetaan kahdeksan aseman varustelutasoa ja kehitetään liityntäpysäköintialueita.
Ajankohtaista
- 24.2.2026 Äänekosken sillan rakentaminen käynnistyy
- 24.2.2026 Helsinki–Riihimäki-ratahanke: kun rata rakentuu kuin palapeli
- 24.2.2026 Ysitiellä Lievestuoreen kohdalla louhitaan kalliota maaliskuussa
- 24.2.2026 Vt 15 Rantahaka (Kotka)–Kouvola: Valtatiellä 15 alkaa puuston poisto helmi–maaliskuun vaihteessa
- 23.2.2026 Kohti vähähiilistä liikennejärjestelmää: mitä vihreä siirtymä tarkoittaa väylillä?
- 19.2.2026 Helsinki–Riihimäki-ratahanke: Purola–Jokela-ratavälillä tehtävät portaalien asennustyöt vaikuttavat yön ja varhaisaamun paikallisjunien kulkuun
- 18.2.2026 Ratatyövastaavan peruskoulutus uudistui – käyttöön pätevyyksien kolmiportainen malli
- 18.2.2026 Ilmoitus Liikenne- ja viestintäviraston kuulutuksesta: ratalain (110/2007) mukaisen Lentorata Oy:n ratasuunnitelma; Helsinki, Vantaa, Tuusula ja Kerava -ratasuunnitelman aloituskuulutuksesta
- 18.2.2026 Valtatie 5 Leppävirta–Kuopio-välin uudistus etenee – valmistelutöitä maastossa on tehty ja puustonpoistot käynnistymässä
- 16.2.2026 Pääkaupunkiseudulla vilkas ratatöiden kesä
- 16.2.2026 Kesäkaudella 2026 parannetaan laajalti rataverkkoa ja liikenteen sujuvuutta ympäri Suomea
- 12.2.2026 Teiden kuivatus on olennainen osa kunnossapitoa
- 12.2.2026 Hankintojen ohjaamisella ja suunnittelulla voidaan edistää luonnon monimuotoisuutta
- 12.2.2026 Uuden jäänmurtajan konsepti valittu – ratkaisu tukee laivastokokonaisuutta ja pitkän aikavälin käyttöä
- 12.2.2026 Työmailla tapahtuu talvesta huolimatta – Väylävirasto vie eteenpäin laajaa rakentamishankkeiden kokonaisuutta
- Kaikki uutiset ja tiedotteet Tapahtumat ja koulutukset
Liikennetilanne-palvelu
Tiedot tieliikenteestä (häiriöt, ruuhkat, kelikamerat), junien täsmällisyystiedot sekä meriliikenteen varoituksia.
Anna palautetta väylistä
Voit antaa palautetta, esittää kysymyksiä ja kehitysehdotuksia ja tehdä ilmoituksia maanteihin, rata- ja vesiväyliin liittyen. Käsittelemme yhteydenottoja arkipäivisin.