Mt 180 Kurkela-Kuusisto-hanke: kulkuaukko veneilijöille Auvaisbergin sillan kohdalla avataan huhtikuussa Kuusistonsalmeen

Julkaistu 10.4.2026 12.27

 

Mt 180 Kurkela-Kuusisto-hanke on rakentanut Kuusistonsalmeen työsillan Auvaisbergin uuden sillan rakentamista varten. Kesäkaudella 15.4.-31.10.2026 työnaikaisiin rakenteisiin järjestetään 10 metriä leveä ja 16 metriä korkea kulkuaukko veneilijöille.

Lyhyemmät sulut väylällä mahdollisia

Veneväylä voidaan joutua sulkemaan 15.4. jälkeenkin, mutta vain lyhyiksi ajoiksi kerrallaan ja vesilain mukaisen luvan puitteissa.

”Joudumme mahdollisesti sulkemaan aukon hetkellisesti esimerkiksi työmaakoneiden siirtoja tai muita työvaiheita varten. Katkot ovat lyhyitä, noin 15–20 minuuttia pitkiä. Pidemmät, maksimissaan neljän tunnin mittaiset katkot pyrimme ajoittamaan hiljaisen liikenteen aikaan, kuten aikaisin aamuun”, kertoo projektipäällikkö Saramaria Cowell Väylävirastosta.

Veneväylälle tulee kaksi työsillan veneaukon pieliin asennettavaa tiedotustaulua, joissa pidempien katkojen pituuksista ja ajankohdista ilmoitetaan. Hanke myös tiedottaa näistä pidemmistä katkoista hankesivuillaan, sosiaalisen median kanavassaan, sekä Traficomin ylläpitämän “Tiedonantoja merenkulkijoille” -kanavan kautta. Lyhyistä katkoista ei tule ennakkoilmoituksia.

Kulkuaukko talvikaudella

Talvikaudella työsillassa on kansi 2 metrin korkeudella, joten käytännössä väylä on 1.11.‒14.4. välisenä aikana suljettu isommilta aluksilta. Pienemmillä soutu- ja moottoriveneillä pääsee tarvittaessa myös talviaikana läpi, mikäli vesi ei ole jäässä. Hanke muistuttaa, että työmaan läheisyydessä tulee noudattaa erityistä varovaisuutta myös veneillessä.

Lisätiedot:
Projektipäällikkö Kari Partiainen, Väylävirasto, [email protected], puh. 0400 782 865
Projektipäällikkö Saramaria Cowell, Väylävirasto, [email protected], puh. 029 534 3342
Projektipäällikkö Ville Lehtonen, Kreate, [email protected], puh. 040 764 6520
Ajantasaiset tiedot veneväylistä Väyläviraston palvelusta: https://suomenvaylat.vayla.fi/ (valitse näkyviin ”vesiväylätiedot”)

Lisätietoja hankkeesta:
Hankkeen nettisivut: https://vayla.fi/kurkela-kuusisto
Hankkeen Facebook-sivut: https://www.facebook.com/kurkelakuusistokusto
Hankkeen WhatsApp-kanava räjäytyksistä ja liikennejärjestelyistä tiedottamiseen: https://whatsapp.com/channel/0029VbBwlT62v1IwowhoHE2M


Mt 180 Kurkela-Kuusisto-hankkeen keskeinen tavoite on seudullisen tieyhteyden sujuvuus ja turvallisuus. Hankkeessa toteutettavilla tie- ja liittymäjärjestelyillä parannetaan liikenteen sujuvuutta ja liikenneturvallisuutta. Samalla myös tuetaan Kaarinan kaupungin yhdyskuntarakenteen ja maankäytön kehittämistä. Hankkeessa rakennetaan uutta tietä maantielle 180 uuteen maastokäytävään noin 3,5 kilometriä, ja maantietä parannetaan kaksiajorataiseksi ja nelikaistaiseksi noin 1,3 kilometrin matkalta. Hankkeessa rakennetaan tai uusitaan 9 maantiesiltaa, mukaan lukien Kuusistonsalmen ylle rakennettava Auvaisbergin silta. Hankkeessa toteutetaan laajasti melusuojausta ja pohjanvahvistuksia sekä ratkaisuja kävelyn ja pyöräilyn väylille sekä yksityistiejärjestelyitä. Hankkeen kustannusarvio on 114,4 miljoonaa euroa.