Vt 12 Mankala–Tillola -hankkeen yleisötilaisuus rakentamisen kynnyksellä
Julkaistu 9.4.2026 13.20
Väylävirasto järjestää Vt 12 Mankala–Tillola -hankkeen yleisötilaisuuden torstaina 23.4. kello 17 alkaen Iitissä. Tilaisuudessa esitellään erityisesti huhtikuun lopulla alkavan hankkeen ensimmäisen vaiheen toteutusta Jokuen ja Tillolan välillä sekä koko hankkeen rakentamisen aikataulua ja vaikutuksia.
Uuden valtatien linjaus alkaa vähitellen hahmottua maisemaan Luhtalammen kohdalla. Paikalle rakennetaan Luhtalammen risteyssilta.
Hankkeessa rakennettava uusi tielinjaus kiertää Kausalan taajaman ja vähentää siten liikenteen haittoja asutukselle. Hankealueella on tehty rakentamista valmistelevia töitä jo viime syksystä alkaen.
"Hanke etenee suunnitellusti ja hyvässä yhteistyössä. Onnistuneen urakan kehitysvaiheen sekä valmistelevien töiden jälkeen pääsemme nyt käynnistämään varsinaisen rakentamisen”, sanoo Väyläviraston projektipäällikkö Juha-Pekka Hämäläinen.
Huhtikuun puolessa välissä käynnistyy Jokuen ja Tillolan välisen tieosuuden parantaminen Veittostensuon läheisyydessä rakennuspaikkaa valmistelevilla töillä. Myös maanrakentaminen alkaa ensimmäisenä tällä alueella. Touko–kesäkuussa laitesiirrot ja muu rakentaminen käynnistyvät vaiheittain eri puolilla hankealuetta. Töistä voi aiheutua tilapäistä haittaa liikenteelle sekä melua.
"Ensimmäiset työvaiheet eivät vielä juurikaan vaikuta liikkumiseen alueella. Ajonopeuksia saatetaan alentaa hetkellisesti ja paikallisesti”, sanoo työmaapäällikkö Juuso Häkämies Skanska Infra Oy:stä.
Yleisötilaisuus Kausalassa 23.4.
Ensimmäisen hankeosan rakentamisen kynnyksellä järjestetään yleisötilaisuus kaikille hankkeesta kiinnostuneille ja sen vaikutuspiirissä oleville.
Yleisötilaisuus järjestetään torstaina 23.4. klo 17–18.30 Ravilinnasalissa, osoitteessa Veteraanitie 2, Kausala. Tilaisuudessa on kahvitarjoilu, eikä erillistä ilmoittautumista tarvita.
Tilaisuudessa puhuvat Väyläviraston projektipäällikkö Juha-Pekka Hämäläinen, Skanska Infra Oy:n projektijohtaja Janne Tikkamäki ja Iitin kunnanjohtaja Jarkko Salonen. Osallistujien kysymyksiin vastaamiseen varataan runsaasti aikaa.
Lisätietoa hankkeesta löytyy hankesivuilta: Vt 12 Mankala–Tillola.
Hankkeen tapahtumia voi seurata myös Facebookissa.
Ajankohtaisista töistä ja niiden vaikutuksista tiedotetaan tarkemmin hankkeen edetessä.
Lisätiedot:
Juha-Pekka Hämäläinen
Projektipäällikkö, Väylävirasto
Puh. 029 534 3563
[email protected]
Työmaapäällikkö Juuso Häkämies
Skanska Infra Oy
Puh. 050 380 3115
[email protected]