Hailuodon kiinteä yhteys rakenteilla.
Hailuodon kiinteä yhteys rakenteilla.
Väyläverkon kunnossapito
Hailuodon kiinteä yhteys rakenteilla.
Hailuodon kiinteä yhteys rakenteilla.
Tutustu meihin ja aineistoihimme
Väylävirasto
Väylävirasto vastaa valtion tieverkon, rautateiden ja vesiväylien kehittämisestä sekä kunnossapidosta. Huolehdimme liikenteen palvelutasosta ja osallistumme liikenteen ja maankäytön yhteensovittamiseen.
Kuva Huikun sillasta
Hailuodon kiinteä yhteys
Hankkeessa rakennetaan kiinteä maantieyhteys Oulun Riutunkarin ja Hailuodon Huikun välille. Kiinteä yhteys korvaa nykyisen lauttayhteyden, ja parantaa Hailuodon valtakunnallista ja seudullista saavutettavuutta.
Juna ajaa Pääradalla. Vieressä Kehäradan silta.
Helsinki–Riihimäki-ratahanke
Hankkeessa parannetaan Suomen vilkkaimman rataosuuden toimivuutta. Tavara- ja henkilöjunaliikenne erotetaan omille raiteilleen, ja liikennepaikkojen vaihdeyhteyksien uusiminen nopeuttaa radalla ajamista.
Ilmakuva Espoon kaupunkiradan työmaalta.
Espoon kaupunkirata
Hankkeessa toteutetaan kaksi lisäraidetta Leppävaaran ja Kauklahden välille. Näin saadaan hitaammin kulkeva paikallisliikenne ja nopeampi kaukoliikenne kulkemaan omille raiteilleen. Lisäksi parannetaan kahdeksan aseman varustelutasoa ja kehitetään liityntäpysäköintialueita.
Tietoa Väylävirastosta
Yhteistyökumppaneitamme
Ajankohtaista
- 15.9.2026 Digiroad-aineistojulkaisu 2/2026 on saatavilla
- 15.9.2026 Kokkolan ratapihan kehittämisen suunnitelmat ovat valmistuneet
- 14.9.2026 Masiantien alikulkusillan paalutustyöt alkavat Nakkilassa – töitä tehdään öisin
- 14.9.2026 E18 Raision keskustan kohta: Keon sillan esteettömyysparannukset vaikuttavat jalankulun ja pyöräilyn reitteihin
- 14.9.2026 Kutsu medialle: Hailuodon kiinteä yhteys -hankkeen valmistujaisseminaari 28.9.2026
- 11.9.2026 Suomi sai poikkeusluvan EU:lta: Junien kulunvalvonnan viestintä voidaan toteuttaa kaupallisissa matkapuhelinverkoissa
- 8.9.2026 Oulun asema-alueen uudistaminen vaatii saumatonta yhteistyötä – projektipäällikkö Jouni Vauhkonen johtaa ratapihan uudistusta
- 8.9.2026 Rail Nordican suunnittelu etenee – maastotutkimukset alkavat Tornion ja Keminmaan alueella
- 8.9.2026 Kotkan Hyväntuulentien liikenne kiertotielle 14.9. alkaen
- 7.9.2026 Masiantien alikulkusiltaurakka kiinnosti Nakkilassa
- 7.9.2026 Liikennejärjestelyt muuttuvat valtateiden 9 ja 13 risteyksessä Lievestuoreella
- 7.9.2026 Mt 180 Kurkela-Kuusisto-hanke: liikennejärjestelyitä Vuolahdentielle Kuusistoon
- 4.9.2026 Päällystystöistä johtuvia liikennejärjestelyjä valtatiellä 9 Lievestuoreen kohdalla
- 4.9.2026 Väylävirasto kokeilee uudenlaista ratapölkkyä Simon ja Kemin välillä
- 2.9.2026 Kaistamuutoksia Turun kehätiellä Raision keskustassa
- Kaikki uutiset ja tiedotteet Tapahtumat ja koulutukset
Liikennetilanne-palvelu
Tiedot tieliikenteestä (häiriöt, ruuhkat, kelikamerat), junien täsmällisyystiedot sekä meriliikenteen varoituksia.
Anna palautetta väylistä
Voit antaa palautetta, esittää kysymyksiä ja kehitysehdotuksia ja tehdä ilmoituksia maanteihin, rata- ja vesiväyliin liittyen. Käsittelemme yhteydenottoja arkipäivisin.
Suosittua sisältöä
Rekka moottoritiellä.