Hyppää sisältöön

Vuoden luku – 2700 kilometriä uutta päällystettä

Julkaistu 16.12.2021

Tänä vuonna maanteiden päällystysmäärät jäävät alustavan arvion mukaan noin 2 700 kilometriin. Viime vuotta alhaisempi lukema johtuu muun muassa vähäisemmästä rahoituksesta ja bitumin korkeammasta hinnasta.

Kuva tietyömaasta ja luku 2 700 kilometriä.

”Bitumin hinnannousu on vähentänyt päällystyskilometrejä merkittävästi, puhutaan jopa sadoista kilometreistä koko maantieverkolla vuoteen 2020 verrattuna”, kertoo teiden kunnossapidon asiantuntija Ossi Saarinen Väylävirastosta.

Vuonna 2021 Väylävirasto ja ELY-keskukset käyttivät valtion teiden päällystämiseen noin 185 miljoonaa euroa. Tällä rahalla tehtiin päällystystyöt, paikkaukset ja tiemerkintätyöt.

Vaikka päällystysmäärät tippuivat, tienkäyttäjien tyytyväisyys maanteiden kuntoon nousi Väyläviraston tutkimuksen mukaan hieman vuodesta 2020. Kehitystä selittää osaltaan se, että vuoden 2020 normaalia suuremmat päällystysmäärät näkyvät tienkäyttäjien palautteissa noin vuoden viiveellä.

Rahoituksen ja materiaalien hintojen kehitys määrittävät, millaisiin päällystysmääriin pääsemme tulevina vuosina.

Lue myös

Pääjohtaja Wihlman: Vuosi takana – mitä tapahtui liikenneväylillä?

Vuonna 2021 väylähankkeita valmistui ympäri Suomen

Veneilykesä 2021 oli vilkas, Vääksyssä ennätysmäärä aluksia

Tasoristeysten parantamistyö etenee

Valtio panostaa lisää kävely- ja pyöräväyliin

Avoimet väylätiedot hyötykäytössä