Hyppää sisältöön

Veneilykesä 2021 oli vilkas, Vääksyssä ennätysmäärä aluksia

Julkaistu 16.12.2021

Suomalaisten veneilykesä oli vilkas. Kanavilla sulutusten määrä oli korkea toista vuotta peräkkäin, vaikka bensan korkea hinta tasoitti hiukan kehitystä. Matalaväylillä kausi päättyi lokakuun lopussa.

Vääksyn kanava kesällä.

Matalaväylien suosituimman kanavan läpi Vääksyssä kulki kauden aikana lähes 9500 venettä, sulutuksia kertyi yli 4400. Kolmen vilkkaimman kanavan kärki oli tänäkin vuonna Lahti–Heinola-reitin Vääksy, Tampere–Virrat-reitin Murole (2700 sulutusta) ja Jyväskylä–Suolahti-reitillä oleva Vaajakoski (2600 sulutusta).

Saimaan kanavalla matkustajamäärät olivat edelleen olemattomat, mutta rahtimäärä kasvoi vajaat 5 % sekä viennin että tuonnin osalta. Saimaalla uittoa ja proomukuljetuksia on ollut entiseen malliin, puun uitto on jopa hiukan kasvanut ollen noin 450 000 m³. Satamien kohdalla eniten tonnimääräistä kasvua on ollut Joensuun sataman vientiliikenteessä.

Palvelutaso oli hyvä

”Iso osa kanavista toimii itsepalveluperiaatteella. Vikatilanteita oli todella vähän ja näihin liittyviä odotusaikoja ei veneilijöille juurikaan tullut”, sanoo sisävesiväylien yksikönpäällikkö Tero Sikiö tyytyväisenä.

Mahdollisessa ongelmatilanteessa vikapäivystys saadaan paikalle parissa tunnissa, jatkossa vikojen hoitaminen helpottuu: ”Esimerkiksi Iisalmen reitiltä saadaan jatkossa lisää kamerakuvaa Taipaleen sululla olevan sulkumestarin käyttöön, jolloin vikatilanteet saadaan entistä nopeammin hoidettua.”

Katse jo kaudessa 2022

Tulevana talvena kanavilla tehdään pienimuotoisia ylläpitotöitä, kuten puuporttien korjauksia, teräsrakenteiden maalausta ja kamerajärjestelmien asennusta. Väylillä keskitytään turvalaitteiden korjaukseen. Veneilykausi käynnistyy toukokuussa etelästä lähtien kolmessa vaiheessa, ensimmäiset kanavat avataan näillä näkymin 6.5.2022.

Saimaalla on käynnistynyt jäänmurtokausi ja liikennöinti jatkuu sään mukaan, leudoimpina talvina ympäri vuoden. ”Seuraamme jäätilannetta jatkuvasti ja tiedotamme, jos liikennöintiä ei voida enää jatkaa”, Sikiö kertoo.

Väyläviraston ylläpitämistä kanavista ja silloista löydät lisätietoa osoitteesta https://vayla.fi/vesivaylat/kanavat

 

Lue myös

Pääjohtaja Wihlman: Vuosi takana – mitä tapahtui liikenneväylillä?

Vuonna 2021 väylähankkeita valmistui ympäri Suomen

Tasoristeysten parantamistyö etenee

Valtio panostaa lisää kävely- ja pyöräväyliin

Vuoden luku – 2700 kilometriä uutta päällystettä

Avoimet väylätiedot hyötykäytössä


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta