Hyppää sisältöön

Hankehaku

Väylävirasto vastaa valtion väyläverkon kehittämisestä. Hankehausta löytyvät ne suunnitteilla, käynnissä ja valmistuneet Väyläviraston kehittämishankkeet sekä ELY-keskusten vastuulla olevat tiehankkeet, joilla on omat verkkosivut. 
Käynnissä olevilla hankkeilla tarkoitetaan toteutuspäätöksen saaneita hankkeita. Kaikki käynnissä olevat hankkeet eivät vielä ole rakentamisvaiheessa.
Muista suunnitteilla olevista hankkeista löytyy tietoa myös Suunnittelukohteiden tiedot -osiosta.

Voit hakea hankkeita vaiheen (suunnitteilla, käynnissä, valmistunut), väylämuodon, alueen tai kaikkien edellä mainittujen yhdistelmällä.

Haku toimii siten, että hakuehdot eivät sulje toisiaan pois. Tähän on poikkeuksena aluetta koskeva hakuehto. Jos olet valinnut alueen (maakunta), haku näyttää vain valitun alueen hankkeet.

Voit hakea hankkeita myös vapaasanahaulla. Kirjoita kenttään esimerkiksi paikkakunnan tai hankkeen nimi, jota olet etsimässä.

Jos haluat listauksen kaikista hankkeista, jätä valinnat tyhjäksi ja paina "Hae"

Väylä Hankehaku
Hankkeen vaihe
Hanke
Alue
15 tulokset
Ei tuloksia
true

Valtatie 12 Lahti-Kouvola

Valtatien 12 yhteysväli Lahti–Kouvola on tärkeä osa itä-länsisuuntaista valtatieverkkoa (TEN-T kattava verkko) ja se on merkittävä yhteys elinkeinoelämän kuljetuksille. Tien varressa on runsaasti teo
Tiehanke Kymenlaakso Päijät-Häme Suunnitteilla

Vt 12 välillä Uusikylä-Tillola

Uudenmaan ja Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten laatima tiesuunnitelma valtatien 12 parantamisesta välillä Uusikylä-Tillola on valmistunut toukokuussa 2021.
Tiehanke Kymenlaakso Päijät-Häme Suunnitteilla

Valtatien 6 parantaminen Kouvolan kohdalla

Valtatie 6 kuuluu osana Euroopan Unionin päättämään Suomen kattavaan liikenneverkkoon (TEN-T).
Tiehanke Kymenlaakso Suunnitteilla

Valtatien 26 parantaminen välillä Myllykylä - Paijärvi - Pyhältö, Hamina, tiesuunnitelma

Väylävirasto on myöntänyt Kaakkois-Suomen ELY-keskukselle hankekohteen "Valtatien 26 kiireellisimmät toimenpiteet" -tiesuunnitelmien laadintaan vuosille 2022-2024 keskitetyn suunnitteluohjelman mukaisen rahoitusosuuden suuruudeltaan 300 000 €. 
Tiehanke Kymenlaakso Suunnitteilla

Valtatien 6 parantaminen välillä Koskenkylä - Kouvola

Kaakkois-Suomen ja Uudenmaan ELY-keskukset ovat käynnistäneet toimenpideselvityksen laatimisen valtatien 6 välille Koskenkylä-Kouvola, Loviisa, Lapinjärvi ja Kouvola. Toimenpideselvityksessä määritellään tavoitetila valtatielle sekä vaiheittain toteuttamisen polku.
Tiehanke Uusimaa Kymenlaakso Suunnitteilla

Valtatien 15 parantaminen Lautaron liittymän kohdalla, Kouvola, tiesuunnitelma

Kaakkois-Suomen ELY-keskus laatii tiesuunnitelmaa valtatien 15 parantamisesta Lautaron liittymän kohdalla. Muutos koskee noin 600 metrin pituista osaa. Tavoitteena on parantaa valtatien liikenneturvallisuutta ja liikenteen sujuvuutta kyseisellä tieosuudella.
Tiehanke Kymenlaakso Suunnitteilla

Vt 6 parantaminen välillä Tykkimäki-Kuivala, Kouvola

Kaakkois-Suomen ELY-keskus on laatinut vuonna 2015 tiesuunnitelman valtatien 6 parantamiseksi välillä Tykkimäki - Kuivala, Kouvolan kaupungin alueella. Tiesuunnitelma käsittää valtatien 6 tieosuuden välillä Tykkimäki – Kuivala, yhteensä 6,9 km:n matkalla.
Tiehanke Kymenlaakso Suunnitteilla

Valtatien 26 parantaminen rakentamalla kevyen liikenteen väylä välille Husula - Myllykylä, Hamina

Kaakkois-Suomen ELY-keskus on laatinut vuonna 2014 yhteistyössä Haminan kaupungin kanssa tiesuunnitelman valtatien 26 kevyen liikenteen yhteyden parantamiseksi välillä Husula – Myllykylä, Haminan kaupungin alueella.
Tiehanke Kymenlaakso Suunnitteilla

Vt 12 välillä Joutjärvi-Uusikylä

Valtatien 12 yhteysväli Lahti–Kouvola on tärkeä osa itä-länsisuuntaista valtatieverkkoa (TEN-T kattava verkko) ja se on merkittävä yhteys elinkeinoelämän kulje
Tiehanke Kymenlaakso Päijät-Häme Suunnitteilla

Valtatien 6 parantaminen Kouvolan kohdalla välillä Keltti - Tanttari

Kaakkois-Suomen ELY-keskus on käynnistänyt yhdessä Kouvolan kaupungin kanssa tiesuunnitelman laatimisen valtatielle 6 Kouvolan kohdalle Keltin ja Tanttarin välille alkuvuodesta 2022. Tiesuunnitelmassa tarkennetaan vuonna 2015 laaditun yleissuunnitelman mukaiset liikenneratkaisut. Suunnittelua tehdään yhdessä Kouvolan kaupungin kanssa, joka laatii samanaikaisesti katusuunnitelmia ja asemakaavoja alueelle.
Tiehanke Kymenlaakso Suunnitteilla

Mt 355 Merituulentien parantaminen, Kotka

Maantie 355 (Merituulentie) on pääyhteys valtatieltä 15 (Hyväntuulentie) HaminaKotkan pääsatamaan Mussalossa. Merituulentie on myös tärkeä Kotkan sisäistä liikennettä palveleva yhteys Mussalosta Kotkan keskustaan.
Tiehanke Kymenlaakso Suunnitteilla

Valtatien 6 parantaminen välillä Tykkimäki-Häkämäki, Kouvola

Kaakkois-Suomen ELY-keskus laatii yhdessä Kouvolan kaupungin kanssa tiesuunnitelmaa valtatielle 6 Kouvolan kohdalle Tykkimäen ja Häkämäen välille. Tiesuunnitelmassa tarkennetaan vuonna 2021 laaditun aluevaraussuunnitelman mukaiset liikenneratkaisut. Kouvolan kaupunki laatii samanaikaisesti katusuunnitelmia ja asemakaavaa valtatien 6 eteläpuolelle. Tiesuunnitelma valmistuu arvion mukaan syksyllä 2024.
Tiehanke Kymenlaakso Suunnitteilla

Valtatie 15 Kotkan sisääntulotie (Hyväntuulentie)

Valtatie 15 (Hyväntuulentie) on pääyhteys valtatieltä 7 Kotkan keskustaan ja maan suurimpiin satamiin. Hanke selkeyttää alueen liikenneverkkoa ja parantaa pääväylien yhdistettävyyttä, sujuvuutta ja liikenneturvallisuutta.
Tiehanke Kymenlaakso Suunnitteilla

Valtatien 26 parantaminen välillä Pyhältö-Lankila-Kurvila-Heimala-Taavetintie, Hamina, Kouvola, Luumäki, tiesuunnitelma

Väylävirasto on myöntänyt Kaakkois-Suomen ELY-keskukselle hankekohteen "Valtatien 26 kiireellisimmät toimenpiteet" -tiesuunnitelmien laadintaan vuosille 2022-2024 keskitetyn suunnitteluohjelman mukaisen rahoitusosuuden suuruudeltaan 300 000 €.
Tiehanke Kymenlaakso Etelä-Karjala Suunnitteilla

Vt 15 parantaminen välillä Kotka (Rantahaka) - Kouvola (Tykkimäki)

Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen laatima tiesuunnitelma valtatien 15 välin Kotka–Kouvola kehittämiseksi on valmistunut lokakuussa 2019. Valtatie 15 on HaminaKotka sataman ja suurteollisuuden kuljetusten sekä Kymenlaakson työmatkaliikenteen pääväylä.
Tiehanke Kymenlaakso Suunnitteilla