Mansikkakosken ratasilta

Urakka sisältää Mansikkakosken uuden ratasillan rakentamisen sekä sillanrakennustöistä johtuvien alittavien väylien muutostyöt. 

Käytössä olevan sillan rautatieliikenteen osalta korvaava uusi kahden raiteen ratasilta rakennetaan nykyisen sillan pohjoispuolelle. Imatran kaupungin alueella sijaitseva Vuoksen ylittävä silta on osa Karjalan rataa. Nykyinen, vuonna 1933 valmistunut silta jää aikanaan kevyen liikenteen ja autoilijoiden käyttöön.

Urakan valvojana toimii Kristiina Kuosmanen Welado Oy:stä.

Aikataulu

Rakennustyöt käynnistettiin tammikuussa 2019. Urakka valmistuu marraskuussa 2020.

Mansikkakosken ratasillan rakentaminen käynnistyi 24.2.2019 toden teolla. 120 tonnia painava porapaalukone siirrettiin lautalle ja uitettiin välituelle 4. (Kuva: Erkki Mäki),

Mansikkakosken ratasillan rakentaminen käynnistyi 24.2.2019 toden teolla. 120 tonnia painava porapaalukone siirrettiin lautalle ja uitettiin välituelle 4. (Kuva: Erkki Mäki)

Huhtikuussa 2019 tehtiin porapaalutuksia virtaavassa vedessä työlautalta käsin. (Kuva: Erkki Mäki).

Huhtikuussa 2019 tehtiin porapaalutuksia virtaavassa vedessä työlautalta käsin. (Kuva: Erkki Mäki)

Ilmakuva:Työmaalla rakennettiin välitukia syyskuussa 2019. Lisäksi jatkettiin sillan liittorakenteen asennus- ja muottitöitä. (Kuva: Visa Korhonen).

Kesäkuussa 2019 asennettiin Vuokseen kasuunit ja välitukien rakentaminen maalla alkoi. (Kuva: Visa Korhonen)

Ilmakuva: Työmaalla rakennettiin välitukia syyskuussa 2019. Lisäksi jatkettiin sillan liittorakenteen asennus- ja muottitöitä. (Kuva: Visa Korhonen).

Työmaalla rakennettiin välitukia syyskuussa 2019. Lisäksi jatkettiin sillan liittorakenteen asennus- ja muottitöitä. (Kuva: Visa Korhonen)

Ilmakuva: Mansikkakosken ratasillan työmaalla saatiin lokakuussa 2019 valmiiksi sillan teräsliittorakenne. (Kuva: Visa Korhonen).

Mansikkakosken ratasillan työmaalla saatiin lokakuussa 2019 valmiiksi sillan teräsliittorakenne.  (Kuva: Visa Korhonen)

Ilmakuva: Työmaalla valmistauduttiin marraskuussa 2019 sillan kannen valuun.

Työmaalla valmistauduttiin marraskuussa 2019 sillan kannen valuun.

Ilmakuva: Tammikuussa 2020 tehtiin muotti- ja raudoitustöitä maasillalla länsipäässä.

Tammikuussa 2020 tehtiin muotti- ja raudoitustöitä maasillalla länsipäässä.

Urakan vaikutus junaliikenteeseen

Urakan työvaiheet aiheuttavat katkoksia junaliikenteeseen. Ratatöistä johtuvien korvaavien kuljetusten lähtöpaikat löytyvät VR:n sivuilta

 

 

Kartta ratasillalta.