Mt 180 Kurkela-Kuusisto-hanke aloittaa pohjatutkimukset hankealueella
Julkaistu 30.5.2025 9.07
Mt 180 Kurkela-Kuusisto-hankkeessa rakennetaan uuden maantien linjausta välille Kurkelan eritasoliittymä-Kuusisto. Väylävirasto teettää alkukesästä 2025 pohjatutkimuksia hankealueella.
Tutkimuksia hankealueella suorittavat Ramboll Finland Oy ja Suomen GPS- Mittaus Oy. Tutkimukset maastossa käynnistetään toukokuun lopussa, ja ne valmistuvat arviolta juhannukseen mennessä. Tuloksia hyödynnetään urakkakilpailutuksessa ja suunnittelussa.
Hankkeen taustalla Saaristotien ruuhkautuva liikenne
Saaristotie on ainoa yhteys Turunmaan saaristoon. Maantie ruuhkautuu säännöllisesti ja tien turvallisuustilanne on huono. Liikenne Paraisten ja Turun seudun välillä käyttää Kaarinan keskustan kautta kulkevaa Saaristotietä. Nykyisellä paikallaan tiellä on myös paljon Kaarinan sisäistä liikennettä. Saaristotien liikennemäärä Kaarinan keskustan kohdalla on noin 14 400 ajoneuvoa vuorokaudessa. Kesäaikana liikennemäärät kasvavat noin 15 prosenttia lisäten liittymien ruuhkautumista.
”Maantien 180 kehittäminen ja parantaminen tekee liikenteestä turvallisempaa, kun raskaat teollisuuskuljetukset saadaan siirrettyä pääväylälle ja pois Kaarinan sisäisestä työ- ja asiointiliikenteestä. Kaarinan kaupunki myös kasvaa tällä hetkellä nopeasti, joten heillä on tarvetta tehokkaammalle maankäytölle. Hankkeessa tehtävät toimenpiteet lisäksi lyhentävät matka-aikoja Saaristotiellä Turun suuntaan”, projektipäällikkö Kari Partiainen Väylävirastosta kertoo hankkeen taustoista.
Tavoitteena Turunmaan saariston pääliikenneyhteyden toimivuus
Mt 180 Kuusisto-Kurkela-hankkeen tavoitteena on varmistaa seudullisen tieyhteyden sujuvuus ja turvallisuus. Hankkeen avulla halutaan myös tukea Kaarinan kaupungin yhdyskuntarakenteen ja maankäytön kehittämistä.
Hankkeessa rakennetaan kokonaan uutta maantietä Kuusiston saareen noin 3,5 kilometrin matkalle. Lisäksi maantietä parannetaan kaksiajorataiseksi ja nelikaistaiseksi noin 1,3 kilometrin matkalta. Hankkeessa rakennetaan tai uusitaan yhteensä yhdeksän maantiesiltaa, joista suurin on Kuusistonsalmen ylle rakennettava Auvaisbergin silta. Hankkeen alueella parannetaan lisäksi maantien 180 kuntoa muun muassa pohjanvahvistuksin sekä liittymäjärjestelyin.
Hankkeen aikataulu
Hankkeen kehitysvaihe alkaa syksyllä 2025. Talvella 2025–2026 tehdään valmistelevia töitä, ja rakentaminen käynnistyy keväällä 2026.
Liite: tutkimusalue merkittynä hankekartalle
Hankkeen nettisivut: https://vayla.fi/mt-180-kurkela-kuusisto
Lisätietoja hankkeesta:
Projektipäällikkö Kari Partiainen, Väylävirasto, [email protected], puh. 0400 782 865
Lisätietoja pohjatutkimuksista:
Harri Turkki, Ramboll Finland Oy, [email protected], puh. 040 531 0173
Markus Ronkainen, Ramboll Finland Oy, [email protected], puh. 045 611 0666
Kari Luukkonen, Suomen GPS- Mittaus Oy, [email protected], puh. 044 727 2593
Mt 180 Kurkela-Kuusisto-hankkeen keskeinen tavoite on seudullisen tieyhteyden sujuvuus ja turvallisuus. Hankkeessa toteutettavilla tie- ja liittymäjärjestelyillä parannetaan liikenteen sujuvuutta ja liikenneturvallisuutta. Samalla myös tuetaan Kaarinan kaupungin yhdyskuntarakenteen ja maankäytön kehittämistä. Hankkeessa rakennetaan uutta tietä maantielle 180 uuteen maastokäytävään noin 3,5 kilometriä, ja maantietä parannetaan kaksiajorataiseksi ja nelikaistaiseksi noin 1,3 kilometrin matkalta. Hankkeessa rakennetaan tai uusitaan 9 maantiesiltaa, mukaan lukien Kuusistonsalmen ylle rakennettava Auvaisbergin silta. Hankkeessa toteutetaan laajasti melusuojausta ja pohjanvahvistuksia sekä ratkaisuja kävelyn ja pyöräilyn väylille sekä yksityistiejärjestelyitä. Hankkeen kustannusarvio on 114,4 miljoonaa euroa.