Hyppää sisältöön

Vt 19 Seinäjoen itäinen ohikulkutie

Tiehanke Valmistunut Etelä-Pohjanmaa

Valtatie 19 Seinäjoen itäinen ohikulkutie -projektissa rakennettiin 18,5 kilometrin mittainen, keskikaiteellinen ohituskaistatie uudelle paikalle Ilmajoen Rengonkylästä Seinäjoen Nurmoon.

Projekti toteutettiin kahdessa vaiheessa. Hankkeen ensimmäisestä vaiheesta väli Ilmajoen Rengonkylästä Kuortaneentielle (Vt 18) avattiin vuoden 2015 lopussa. Toinen vaihe Mäki-Hakolantieltä Nurmoon  otettiin liikenteelle marraskuussa 2016. Vuonna 2017 tehtiin viimeistelytöitä ja kesällä 2018 tie saa lopullisen päällysteensä.

 

Asfaltointia Routakallion alueella toukokuussa 2018.
Hankkeessa rakennettiin 25 siltaa ja tehtiin useita vesistön ja ratojen ylityksiä.

Hankkeen taustat

Seinäjoen keskusta-alueen läpi on kulkenut päivittäin 5 600–17 500 autoa. Jopa kymmenesosa kaupungin läpi kulkevasta liikenteestä on ollut raskasta liikennettä.

Nykyistä valtatietä ei ollut mahdollista parantaa kaupunkialueella riittävän korkealuokkaiseksi, jotta se olisi vastannut kasvavan liikennemäärän vaatimuksia. Alueen asukasmäärät ovat kasvussa, samoin työpaikkojen määrä kasvaa voimakkaasti. Myös pitkämatkainen henkilö- ja ammattiliikenne kasvavat.

Valtaosin uuteen maastokäytävään rakennettu väylä risteää maantien 694 (Törnäväntie), Parkanon ja Haapamäen ratojen sekä valtatien 18 (Kuortaneentie) kanssa.

Uusi ohikulkutie Rengonharjulta Kuortaneentielle (Vt 18) otettiin liikenteelle vuoden 2015 lopussa. Urakan hankeosa 1 (Rengonharju– Mäki-Hakolantie) valmistuu kokonaisuudessaan vuoden 2016 loppuun mennessä. Tieosuus Kuortaneentie–Nurmo otettiin liikenteelle marraskuussa 2016. Tie valmistui kokonaisuudessaan 2017, kesällä 2018 väylä saa lopullisen päällystekerroksen.

Raskaan liikenteen siirryttyä ohikulkutielle, on Seinäjoen keskustan viihtyisyys parantunut.

Tavoitteet

Uusi tie sujuvoittaa sekä pitkän matkan että kaupunkialueen liikennettä ja parantaa liikenneturvallisuutta. Avauduttuaan ohikulkutie on vähentänyt raskasta liikennettä Seinäjoen keskustassa, ja vaarallisten kemikaalien kuljetukset  keskustan alueelta ovat siirtyneet ohikulkutielle.

Uusi tie tarjoaa uusia mahdollisuuksia maankäytölle, kohentaa elinkeinoelämän kasvuedellytyksiä ja sujuvoittaa työ-, asiointi- ja matkailuliikennettä.

Seinäjoen keskustan viihtyisyys on parantunut, liikennemelu ja päästöjen haittavaikutukset keskusta-alueella ovat vähentyneet.

Toukokuussa 2018 asfaltointi aloitettiin Routakallion alueelta.

Hankkeen eteneminen

Elokuussa 2013 alkaneessa projektin ensimmäisessä vaiheessa rakennettiin noin 16 kilometriä valtatietä Ilmajoen Rengonharjulta Seinäjoen Nurmoon. Vaiheeseen sisältyivät muun muassa Seinäjoen ylittävän sillan sekä kahden rautatiesillan rakentaminen Tampere–Seinäjoki-radan ja Haapamäen radan yli. Lisäksi päätien poikki rakennettiin useita alikulkuja tiejärjestelyineen paikallisen auto- ja kevyen liikenteen tarpeisiin. Uuden tien varrella olevien asutusten kohdille rakennettiin erilaisia melusuojauksia yhteensä noin 12 kilometriä.

Toinen vaihe kattoi Mäki-Hakolantien ja Nurmon välisen 2,5 kilometrin pituisen tieosuuden rakentamisen. Tiesuunnitelma projektin toisen vaiheen toteuttamisesta hyväksyttiin helmikuussa 2015. Päätös koski Mäki-Hakolantien ja Nurmon välistä tieosuutta ja nykyiselle valtatielle 19 (Pohjan valtatie) toteutettavia liikennejärjestelyjä.

Hanke toteutettiin suunnittele ja toteuta -urakkana

Seinäjoen itäinen ohikulkutie toteutettiin ST- eli suunnittele ja toteuta -urakkana.  Koko ST-urakan kustannusarvio on noin 73,4  miljoonaa euroa.