Hyppää sisältöön

Väyläkortit uudistuvat digitaalisiksi

Julkaistu 23.3.2023

Digitaalinen väyläkortti -palvelun julkaisupäivä lähestyy. Toukokuussa saataville tulee ensimmäinen versio modernista vesiväylien tietopalvelusta, joka korvaa vanhat pdf-muotoiset väyläkortit.

Vene ja laiva merimaisemassa.

”Digitaalinen väyläkortti on vesiväylien kokoava tietopalvelu, jossa käyttäjä voi samalla kertaa tarkastella virallisia vesiväylätietoja, olosuhdetietoja, häiriötietoja ja muita väylien käyttöön liittyviä oleellisia tietoja. Palvelu toimii virallisten navigointituotteiden tukena”, kertoo projektipäällikkö Kimmo Heiskari Väylävirastosta.

Väyläviraston omien tietojen lisäksi palvelu kokoaa tietoja Ilmatieteen laitoksen ja Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin avoimista rajapinnoista.

Digitaalinen väyläkortti on jo herättänyt kiinnostusta asiakkaissa, ja kevään aikana sidosryhmät ovat saaneet testata palvelun beta-versiota. Tulevien käyttäjien antamat palautteet ovat tärkeitä, sillä digitaalista väyläkorttia tehdään tässä vaiheessa erityisesti kauppamerenkulun väylien käyttäjille eli varustamoille, satamille, luotseille ja esim. jäänmurtajille.

Saatujen kommenttien, huomioiden ja toiveiden avulla digitaalista väyläkorttia voidaan kehittää asiakaslähtöisesti käyttäjien tarpeiden mukaan ensimmäisen julkaisun jälkeenkin.

Digitaalisen väyläkortin toteuttamisen yhteydessä Väylävirasto uudisti myös painumalaskentasovelluksen (Squat). Painumalaskurin avulla voidaan arvioida aluksen käyttäytymistä valitulla väylällä erilaisissa luonnonolosuhteissa. Laskentasovellus löytyy Väyläviraston nettisivuilta.

Lue myös


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta