Mitä kaikkea Fintrafficin tieliikennekeskukset tekevät?
"Huolehdimme Fintrafficin tieliikenteenohjauksessa maanteiden turvallisesta ja sujuvasta liikenteestä kellon ympäri vuoden jokaisena päivänä. Palvelumme sisältävät muun muassa jatkuvan liikenneseurannan- ja tiedottamisen, maanteiden ja tunnelien teknisten järjestelmien suunnittelun, liikennevalojen ja automaattivalvonnan infran tuottamisen ja ylläpidon sekä tiesäätietojen tuottamisen.
Teemme operatiivisen työn taustalla jatkuvaa laajaa teknistä kehitystyötä, joka parantaa kykyämme kerätä ja rikastaa dataa sekä välittää tien päältä entistä parempaa tilannekuvaa. Tavoitteenamme on entistä kokonaisvaltaisempi tiedonvaihto, minkä ansiosta esimerkiksi autoilijat saavat jatkossa kattavampaa olosuhde- ja liikennetietoa sekä ennusteita entistä reaaliaikaisemmin."
Miten tieliikennekeskuksen toiminta näkyy tavalliselle tienkäyttäjälle?
"Tuotamme jatkuvasti tietoa siitä, miten liikenne sujuu juuri nyt ja lähitulevaisuudessa. Tämä tilannekuvatieto kulkee meiltä eteenpäin autoilijoille esimerkiksi mediatiedotteilla, joilla varoitamme vaikkapa heikentyneistä ajo-olosuhteista tai annamme vinkit turvalliseen juhlapyhäliikenteeseen.
Keräämämme sää- ja olosuhdetieto kulkee lisäksi avoimena datana eri sovelluksiin, kuten esimerkiksi autonavigaattoreihin tai Liikennetilanne-palveluun, jolloin autoilija osaa varautua jo etukäteen eri häiriötilanteisiin, kuten ruuhkaan, huonoihin ajokeleihin tai vaikkapa tietöihin.
Tiedottamisen lisäksi turvaamme liikennettä ihan maantieinfran avulla. Esimerkiksi valtateiden vaihtuvia nopeusrajoituksia laskemalla ja sähköisiä opasteita käyttämällä. Jokainen meistä on nähnyt valtateiden varrella sähköisen opastetaulun, joka varoittaa esimerkiksi liukkaista keleistä tai ruuhkista."
Millaisia ovat tyypilliset tieliikenteen häiriöt tieliikennekeskusten näkökulmasta?
"Suurimmat vaikutukset liikenteelle tulevat häiriöistä, jotka kohdistuvat vilkkaille tieosuuksille esimerkiksi pääkaupunkiseudulla. Eniten häiriöitä liikenteelle aiheuttavat liikenneonnettomuudet, tietyöt sekä pitkän talvikauden aikana vaativat keliolosuhteet.
Häiriöiden määrästä kertoo se, että lähetämme vuositasolla noin 12 000 liikennetiedotetta. Myös tienkäyttöä vaarantavien akuuttien tilanteiden ilmoittamiseen tarkoitettu Tienkäyttäjän linja -puhelinpalvelumme saa kansalaisilta jopa 70 000 puhelua vuodessa."
Millaista yhteistyötä teette viranomaisten kanssa?
"Tärkeä osa työtämme on tehokas liikennehäiriöiden hoitaminen. Teemme ympärivuorokautisesti tiivistä yhteistyötä viranomaisten, kuten poliisin ja pelastuksen, sekä maanteiden ylläpidon kanssa. Lähtökohtana on, että tieto kulkee mahdollisimman nopeasti eri tahojen välillä ja poikkeustilanteista varoitetaan myös tiellä liikkujia, joilla häiriöiden haittavaikutukset pyritään minimoimaan.
Työmme ansiosta teiden kunnossapito ja talvihoito pystyy ennakoimaan töitään entistä kohdennetummin, logistiikka- ja liikennealan toimijat saavat käyttöönsä yhä tehokkaampia ajoreittejä sekä hälytysajoneuvot liikennevaloetuuksia."
Lue lisää tieliikenteen ohjauksesta (Fintraffic)
Lue myös
Pääjohtaja Wihlman: Pidämme Suomen liikkeellä
Tieliikenteen pullonkaulan anatomia
Kävelyn ja pyöräilyn väyliin satsataan – miten niiden päällystäminen eroaa maanteistä?
Rautatieliikenteen täsmällisyyttä parannetaan monin keinoin
Näkökulma: Rautatieliikenteenohjaus tekee liikenteestä sujuvampaa
Laivojen koko kasvaa – pysyvätkö vesiväylät mukana kehityksessä?
Meriliikenteenohjaus estää karilleajoja ja tekee meriliikenteestä sujuvampaa