Hyppää sisältöön

Syventäviä verkkokursseja riskienhallinnan ja turvallisuuspoikkeamien hallintaan

Julkaistu 25.3.2021

Väylävirasto on julkaissut maaliskuun alussa verkko-oppimisympäristö Eerokissa riskienhallintaan ja turvallisuuspoikkeamien hallintaan liittyvät verkkokurssit. Nämä verkkokurssit antavat valmiudet käsitellä ja huomioida inhimillisiä ja organisatorisia tekijöitä riskienhallinnassa sekä turvallisuuspoikkeamien ilmoittamisessa ja käsittelyssä.

Kuvituskuva etäoppimisesta.

Kenelle kurssit on tarkoitettu?

Kursseista on hyötyä, jos työskentelet esimerkiksi liikenneväylien kunnossapidon tai rakentamisen parissa. Syventävien kurssien suorittamista suositellaan kaikille, jotka työtehtävissään vastaavat riskinarviointien laadinnasta tai poikkeamien käsittelystä. Kursseista on hyötyä myös niille, joiden tehtäviin kuuluu valvoa palveluntuottajien ohjeiden ja sopimusten mukaista toimintaa.

Molemmat kurssit on rakennettu osioista eli kurssien suorittamiseen ei tarvitse löytää kalenterista kokonaista aamupäivää, vaan ne voi suorittaa osissa sitä mukaa kun kalenteri antaa myöten.

HOF-verkkokurssit Eerokissa:

Kurssit ovat maksuttomia, mutta tarvitset kurssit käydäksesi Eerokin tunnukset. Pääset luomaan tunnukset kirjautumissivulla: https://rok.mmg.fi/login/

Lue myös

Pääjohtaja Wihlman: Turvallisuus koskee kaikkia ja kaikkea

Esittelyssä Väyläviraston uusi turvallisuusjohtaja Heidi Niemimuukko

Sata vuotta sitten pärjättiin yhdellä liikennemerkillä

Turvalaitteet varmistavat junien kulkua nyt ja tulevaisuudessa

Inhimillisyys on projektipäällikön salainen ase


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta