Hyppää sisältöön

Talvi tulee, onko teiden kunnossapitäjä valmis?

Julkaistu 14.10.2021

Hyvissä ajoin varautuminen takaa, ettei talvi pääse yllättämään teiden kunnossapitäjää.

Lumiaura läheltä kuvattuna.

Teiden kunnossapidossa talvikausi alkaa lokakuun ensimmäisenä päivänä. Luontoäiti voi tarjota Suomen tiestölle pakkasta ja lunta jo syksyllä, joten varautumisessa on pakko olla etunojassa. Mitä varautuminen sitten käytännössä on?

”Olemme esimerkiksi tarkistaneet aurauskaluston kunnon ja kalibroineet suolaimet. Myös hiekka- ja suolavarastot on täytetty. Ensi viikolla aloitamme aurausviittojen pystyttämisen”, kertoo Vantaan maanteiden hoitourakan työmaapäällikkö Anniina Rantamäki YIT:ltä.

Vantaan hoitourakka sisältää noin 500 kilometriä valtion maantietä sekä 200 kilometriä kävely- ja pyöräilyväliä. Suurin osa urakan teistä on vilkkaasti liikennöityä, onhan mukana pitkiä osuuksia muun muassa nelos- ja kolmosteistä.

Rantamäelle tuleva talvi on kolmas Vantaan urakan työmaapäällikkönä. Vaikka jokainen talvi on oma tapauksensa, ovat toimenpiteet pitkälti samat. Talvisin urakkaan kuuluu esimerkiksi liukkaudentorjuntaa, aurausta, lumien siirtelyä ja liikennemerkkien putsaamista lumesta.

”Seuraamme tiestön olosuhteita 24/7 sääennusteiden, kamerakuvien ja muun kelitiedon pohjalta. Jos ennusteissa on epävarmuutta – esimerkiksi tuleeko sade räntänä tai vetenä – teemme toimenpiteet pahimman ennusteen mukaan. Tämä voi tarkoittaa vaikkapa liukkaudentorjuntaa suolaamalla tie ennakkoon”, Rantamäki kertoo.

Hoitourakoihin kuuluu myös kävely- ja pyöräväylien kunnossapito. Talvisin kunnossapito on aurausta ja liukkauden torjuntaa hiekoittamalla tai karhentamalla. Varsinkin alkutalvesta kävely- ja pyöräväylien kunnossapidossa liipaisin on herkässä, sillä ihmiset eivät ole aina varautuneet liukkauteen esimerkiksi pitävillä kengillä tai nastarenkailla.

Talvihoitoluokka määrittää hoidon tason

Vantaan hoitourakassa ja muissakin hoitourakoissa noudatetaan Väyläviraston ja ELY-keskusten määrittämiä laatuvaatimuksia. Laatuvaatimukset vaihtelevat tien talvihoitoluokan mukaan. Muun muassa liikennemäärät taas vaikuttavat siihen, mihin talvihoitoluokkaan tie kuuluu.

”Koska kaikkia teitä ei voida hoitaa kohtuullisin kustannuksin välittömästi, tiet on luokiteltu eri hoitoluokkiin. Korkeimmissa hoitoluokissa tie pyritään pitämään pääosin paljaana läpi talven”, kertoo maanteiden kunnossapidon asiantuntija Jarkko Pirinen Väylävirastosta.

Pirinen muistuttaa kuitenkin, että lumimyräköiden aikaan tien kunto voi hetkellisesti laskea vaatimuksia huonommaksi. Vaikka vaatimukset eivät koske pahimpia myräköitä, ei se tarkoita, etteikö juuri silloin urakoitsija tekisi kaikkeansa talvihoidon eteen.

”Viime talvena Vantaalla satoi lyhyessä ajassa yli puoli metriä lunta. Meillä oli koko aurauskalusto liikkeellä. Tällaisissa tilanteissa hyvä suunnittelu auttaa varmistamaan, että tiet pysyvät ajokunnossa ja kuljettajat saavat silti vaadittavat lepohetkensä”, Rantamäki toteaa.

Tutustu teiden talvihoitoon ja talvihoitoluokkiin.

Lue myös

Pääjohtaja Wihlman: Väylänpitäjä valmiina talveen

Hyvä varautuminen takaa turvallisen talven vesillä

Miten talveen varaudutaan Lapin ja Varsinais-Suomen teillä?

Rautateillä talveen varaudutaan yhteistyössä

Vt 12 Lahden eteläinen kehätie kahmi palkintoja

Lisää linjakkuutta hankintoihin päivitetyillä malliasiakirjoilla


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta