Hyppää sisältöön

Pyöräliikenteen suunnitteluun apua ohjeista

Julkaistu 29.4.2021

Väylävirasto julkaisi vuoden 2020 loppupuolella pyöräliikenteen suunnitteluohjeen. Ohjeen tueksi järjestimme maaliskuussa kaksi koulutusta, jossa pureuduttiin syvemmälle ohjeeseen. Koulutustilaisuuksien tallenteet ja esitysmateriaalit ovat nyt saatavilla.

Kuvituskuva naisesta pyöräilemässä, etualalla näkyy myös pyöräliikenteen viitoituskyltti.

Ilmastotavoitteisiin pyritään vastaamaan laajalla rintamalla kehittämällä sujuvia ja kestäviä vaihtoehtoja arjen matkoille. Pyöräliikenteen rooli liikennejärjestelmässä ja osana esimerkiksi joukkoliikenteen matkoja korostuu.

”Jos halutaan että ihmiset pyöräilevät enemmän, meidän pitää luoda siihen toimivat olosuhteet laadukkaalla infralla. Siihen tarvitaan rautaista osaamista”, sanoo liikennejärjestelmän asiantuntija Maija Rekola Väylävirastosta.

Uudessa ohjeessa korostuukin juuri infran laatu. Suunnittelun eri tasot on tunnistettu laajasti ja ohjeen avulla on helppoa valita oikea ratkaisu jokaiseen paikkaan. Myös suuri määrä esimerkkikuvia tuo apua suunnitteluun. Kokonaan uutena osana ohjeeseen tuotiin laatutyökalu, eli tsekkauslistat, jotka on helppoa ottaa käyttöön esimerkiksi suunnittelussa ja kaavoituksessa.

Ohjeelle oli tilausta myös 1.6.2020 voimaan tulleen uuden tieliikennelain takia. Ohjeessa käsitellään lain mukanaan tuomia uusia pyöräliikenneratkaisuja, kuten pyöräkatua ja kaksisuuntaista pyöräliikennettä yksisuuntaisella kadulla.

Oppia parhailta

Pyöräliikenteen suunnitteluohjeen laatimisessa esimerkkejä haettiin toimivaksi osoitetuista ratkaisuista. Työryhmä tutustui esimerkiksi Hollannin ja Tanskan suunnitteluohjeisiin.

”Ilahduttavaa oli, että monista uudentyyppisistäkin järjestelyistä oli jo tarjolla kotimaisia kokemuksia, joita pystyimme hyödyntämään ohjetyössä”, Rekola toteaa.

Ohjeen ratkaisut mahdollistavat korkeatasoisen ja tarkoituksenmukaisen pyöräliikenteen verkon toteuttamisen sekä oikeiden ratkaisujen löytämisen erilaisiin liikenneympäristöihin.

Väylävirasto on päivittämässä myös jalankulun suunnitteluohjeet. Työ ohjeen päivittämiseksi on parhaillaan käynnissä.

Linkit pyöräliikenteen suunnitteluohjeen koulutuksen tallenteisiin ja muuhun materiaalin löytyvät Väyläviraston verkkosivuilta.

Lue myös

Pääjohtaja Wihlman: Kohti fossiilitonta liikennettä

Päästövähennystavoitteet näkyvät hankinnoissa ja hankkeissa

Radan sähköistyshankkeet vähentävät päästöjä ja kustannuksia

Infrarakentamisen CO2-päästötietokanta kokoaa tietoa väylänpidon hiilijalanjäljestä

Rakennusurakoiden kaluston ympäristövaatimuksia kehittämällä vaikutetaan infrarakentamisen päästöihin

Uusiomateriaalien käyttö väylärakentamisessa on nousussa


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta