Hyppää sisältöön

Ohjelmaan liittyvät tiedustelut

Tasoristeysturvallisuuden parantamishankkeeseen liittyvät tiedustelut voi osoittaa suoraan hanketiedottajille sähköpostilla osoitteeseen [email protected].

Hankeviestintä päivystää sähköpostia arkipäivisin kello 8-16.

Lisätietoja tasoristeyksistä löydät myös Tasoristeykset-sivulta kohdasta Usein kysytyt kysymykset

Tasoristeysohjelma 2018-2023

Liikenne- ja viestintäministeriö teki marraskuussa 2017 päätöksen tasoristeysturvallisuuden parantamisohjelmasta, minkä jälkeen Väylävirasto laati listan parannuskohteista. Vuosille 2018-2021 suunniteltu ohjelma sisälsi 65 kohdetta. Tämän listauksen nimeksi annettiin TOP65. Työn edetessä lista parannuskohteista on kasvanut tähän päivään saakka. Ohjelmaan otetaan mukaan kesken hankkeen muita hallinnollisesti sujuvasti toteutettavia ja matalakustanteisia tasoristeyksien poisto- ja parannuskohteita eri puolelta suomen valtion rataverkkoa. Vuoden 2021 lopussa parannettuja ja poistettuja tasoristeyksiä oli kirjattu ohjelmaan 185 kpl. Niiden toteuttamiseen on mennyt varoja 27 miljoonaa euroa. Koko ohjelma sisältää jo toteutettuja, suunnittelussa ja toiveissa olevia poistettavia sekä parannettavia tasoristeyksiä 442kpl (2018-2024). Nykyisellään ohjelmaa ja parannuskohteiden listaa käsitellään kokonaisuutena Tasoristeysohjelma.

Talvinen kuva tasoristeyksestä rataosalta Jyväskylä_Äänekoski.

Nykytila

Vuoden 2022 aikana on ohjelma taas kasvanut. Nykyisellään ohjelmassa on merkitty poistettavaksi tai parannettavaksi yli 210 tasoristeystä vuosien 2022-2023 aikana ja vuodelle 2024 on suunniteltuja toimenpiteitä 47 tasoristeykselle. Tasoristeysohjelman toteuttamisen kustannusarvio on 55 miljoonaa euroa (2018-2024).

Vuonna 2021 hyväksyttiin 12-vuotinen valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma vuosille 2021-2032. Suunnitelmassa  kohdistetaan tasoristeysturvallisuuden parantamiseen vuosittain 15-20 milj. euroa.

Parantamisohjelman tasoristeykset sijaitsevat ympäri valtion rataverkkoa (karttapalvelu alla).

Kohteet, joista laaditaan ratalain mukainen ratasuunnitelma löydät täältä.

Tasoristeysohjelman rata- ja tiesuunnitelmat

Lisätietoja tasoristeyksistä

Tasoristeysturvallisuuden parantamishankkeeseen liittyvät tiedustelut voi osoittaa suoraan hanketiedottajille sähköpostilla [email protected].

Palvelu on auki arkipäivisin kello 8–16.

Tarkempi tieto tasoristeysohjelman tasoristeyksistä löytyy Väyläviraston karttapalvelusta. Karttapalvelusta näkee, mitä toimenpiteitä kullekin ohjelmaan kuuluvalle tasoristeykselle on suunniteltu ja millä aikataululla työt pyritään tekemään.

Linkki Tasoristeys.fi -karttapalveluun


Näytä suurempi kartta  (toimii uusimmilla selaimilla) 

Tasoristeysohjeman hankekortti