Hyppää sisältöön

Valtatien 4 Oulujoen ylittäville silloille haetaan uutta toteutusratkaisua

Julkaistu 23.1.2018

Vuonna 1965 rakennetut Oulujoen sillat saneerattiin vuosina 2005 – 2006 periaatteella, jonka mukaan nykyiset kevyen liikenteen kaistat voidaan muuttaa kolmansiksi ajokaistoiksi. Vuoden 2017 aikana teetetyissä siltojen kantavuustarkasteluissa on havaittu kuitenkin ongelmia.

Vuoden 2013 ajoneuvoasetuksen mukaisia korotettuja kuormia ei voida sallia kaikilla kaistoilla eikä kolmansien kaistojen käyttöönotto ole mahdollista ilman vahvistustoimenpiteitä.

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus ja Liikennevirasto ovat käynnistäneet lisäselvitykset silloista. Selvityksissä tutkitaan siltojen vahvistamista tai niiden uudistamista. Molemmissa tapauksissa käynnissä olevan valtatien 4 parantamishankkeen kustannuksiin ja aikatauluun tulee merkittäviä muutoksia.

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen ylijohtaja Matti Räinän mukaan "Nyt tarvittava lisäaika sekä rakentamisen aikaiset haitat ovat harmillisia, mutta tärkeintä asiassa on, että Suomen tärkein pohjois-etelä -suuntainen tieyhteys ja Pohjois-Suomen vilkkaimmin liikennöidyt sillat saavat kestävän ja pitkäaikaisen ratkaisun".

Sillat ovat turvallisia käyttää

Siltoja voivat käyttää kaikki ajoneuvoasetuksen mukaiset ajoneuvot. Siltojen kunnon varmistamiseksi raskaat ajoneuvot (korkeintaan 76 tn) ohjataan oikeanpuoleiselle kaistalle.  Vasemmanpuoleiselle kaistalle asetetaan 10 tonnin kokonaispainorajoitus. Yli 76 tonnia painavat erikoiskuljetukset ohjataan kulkemaan muiden Oulujoen ylittävien siltojen kautta. Erikoiskuljetuksille suunnitellaan reitit aina ennakolta painorajoitukset huomioiden.

Painorajoitusta osoittavat merkit asetetaan maastoon lähipäivinä.

”Toimenpiteellä varmistetaan turvallinen liikennöinti sekä vähennetään silloille kohdistuvia rasituksia. Näin sillat saadaan pidettyä liikennöitävänä, kunnes ne on korjattu tai uusittu”, kertoo Liikenneviraston taitorakenneyksikön päällikkö Minna Torkkeli.

Kerromme lisää Oulujoen siltojen jatkotoimenpiteistä ja aikatauluista lisäselvitysten valmistuttua.

Lisätietoja:

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, ylijohtaja Matti Räinä, p. 0295 038 279
Liikennevirasto, taitorakenneyksikön päällikkö Minna Torkkeli, p. 0295 343 632


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta