Maamme pisimmiksi viivasuoriksi kohdiksi maanteillä on ehdotettu ainakin yhdystietä 6760 välillä Närpiö–Ylimarkku tai Lunkkauksen suoraa seututiellä 965 Savukoskella. Valtateiden osalta yksi pisimmistä – ellei pisin – viivasuorista pätkistä löytyy nelostieltä Rantsilan eteläpuolella.
Miksi viivasuoraa tietä sitten voidaan pitää ainakin näillä leveysasteilla erikoisuutena? Siksi, että sellainen ei nykyisellään ole lähes koskaan tiensuunnittelun tavoitetila. Tähän vaikuttaa moni seikka, ja eräs olennaisimmista syistä on liikenneturvallisuus.
”Pitkä täysin suora tiejakso ei yleensä ole liikenneturvallisuuden kannalta ihanteellinen, sillä se voi houkutella korkeampiin ajonopeuksiin. Lisäksi ajovalot voivat häikäistä kohtaamistilanteissa pitkänkin matkan päästä, ja vastaantuleva auto voi jäädä näkemäkatveeseen maaston korkeusvaihtelujen vuoksi. Hyvä tielinjaus ei synny vain siitä, että kahden pisteen välinen etäisyys on mahdollisimman lyhyt”, kertoo tiensuunnittelun asiantuntija Ari Liimatainen Väylävirastosta.
Viivasuora tieosuus on myös useimmiten sekä maisemaan sopimaton että yksitoikkoinen ajaa. Tien onkin omalta osaltaan pidettävä kuljettajan tarkkaavaisuutta yllä sekä tarjottava vaihtelua ja näkymiä ympäröivään maisemaan. Maiseman luonnollisiin muotoihin sovitettu tielinjaus onkin yleensä viivasuoraa tietä parempi ratkaisu sekä ympäristön että ajopsykologian kannalta.
Tiesuunnitelma on lähes aina kompromissi
Tiensuunnittelussa pitää sovittaa yhteen useita erilaisia näkökulmia liikenneturvallisuuden lisäksi. Näitä ovat maaston muodot, pohjaolosuhteet, kustannukset, ympäristövaikutukset, maisema sekä olemassa oleva maankäyttö.
”Käytännössä tiesuunnitelma onkin lähes aina kompromissi, jossa sovitetaan yhteen eri tekijöitä. Tavoitteena on löytää kokonaisuutena tasapainoinen ratkaisu, joka palvelee myös maankäytön tarpeita”, toteaa tiensuunnittelun asiantuntija Jukka Pasanen Väylävirastosta.
Liikenneturvallisuus ja liikenteen toimivuus ovat kuitenkin tiensuunnittelun peruslähtökohtia. Sen lisäksi erityisesti kustannukset ja ympäristövaikutukset ohjaavat hyvin vahvasti sitä, millainen ratkaisu on lopulta toteuttamiskelpoinen.
Millainen on tiensuunnittelun kannalta ihanteellinen maasto?
Kun maasto on melko loivapiirteinen ja pohjaolosuhteiltaan hyvä, voidaan tie sovittaa ympäristöön ilman suuria leikkauksia, pengerryksiä, massansiirtoja tai erikoisrakenteita. Suunnittelua helpottaa myös se, jos alueella on vain vähän linjausvaihtoehtoja rajoittavia tekijöitä kuten asutusta, suojeltuja luontokohteita ja vesistöjen ylityksiä.
”Käytännössä ihanteellisia olosuhteita on harvoin, joten lähes aina joudutaan sovittamaan yhteen useita erilaisia reunaehtoja”, Liimatainen muistuttaa.
Tiensuunnittelussa tarkastellaan yhtä aikaa sekä vaaka- että pystygeometriaa eli linjausta ja tasausta. Yhdessä ne muodostavat tien suuntauksen, jonka avulla tie sovitetaan maastoon.
”Eri tieympäristöissä ja eri tieluokissa tavoitteet voivat olla osittain erilaisia. Ratkaisu, joka soveltuu harvaan asutulle maaseudulle, ei välttämättä ole sopiva taajamaympäristöön”, Pasanen sanoo.
Tiensuunnittelun painotukset muuttuneet vuosien saatossa
Monet tieverkolta löytyvät pitkät viivasuorat tiejaksot ovat käytännössä seurausta vanhoista suunnitteluratkaisuista. Nykyisin tielinjausta tarkastellaan aiempaa kokonaisvaltaisemmin eri näkökulmat huomioiden.
”Aiemmin suunnittelussa korostuivat usein liikenteen sujuvuus, tekninen toteutettavuus ja rakentamisen tehokkuus. Nykyisin tarkastelu on selvästi laaja-alaisempaa, ja myös esimerkiksi hankkeiden elinkaarikustannuksia sekä kunnossapidon näkökulmaa tarkastellaan aiempaa enemmän”, Liimatainen kertoo.
Joissakin ympäristöissä, esimerkiksi hyvin tasaisessa maastossa, pidempikin suora linjaus voi silti edelleen olla mahdollinen.
Tieympäristö tukee kuljettajan havainnointia
Maantieympäristöjen osalta tavoitellaan sitä, että ne ovat selkeitä ja helposti ymmärrettäviä, jotta kuljettaja hahmottaa ajoissa esimerkiksi tien suunnan, kaarteet, liittymät ja muut liikennetilanteen kannalta olennaiset asiat.
Tavoitteena ei kuitenkaan ole täysin virikkeetön ympäristö. Liiallinen yksitoikkoisuus voi heikentää ajovireyttä siinä missä esimerkiksi vilkkuva valomainos voisi viedä kuskin huomion.
”Lähtökohtana siis on, että tieympäristö tukee kuljettajan havainnointia eikä vaikeuta sitä. Tieympäristö on onnistunut, kun se ohjaa kuljettajaa luontevasti ja tekee ajamisesta ennakoitavaa”, Pasanen toteaa.
Lue myös
Pääjohtaja Wihlman: Uusia väylähankkeita käyntiin – perusväylänpidon rahoitus heikkenee
Miksi rautateillä yksi muutos vaikuttaa kaikkeen?
Väyläviraston teknisten ja turvallisuusohjeiden ohjeluettelo uudistuu käyttäjäystävällisemmäksi