Hyppää sisältöön

E18 Hamina─Vaalimaa -moottoritie avautuu liikenteelle Kattilaisten ja Virojoen välillä 14.2.

Julkaistu 12.02.2018

E18 Hamina–Vaalimaa -moottoritien osuus Kattilaisista Virojoelle avataan liikenteelle 14. helmikuuta 2018. Tieosuus on noin 20 kilometriä pitkä, ja se sisältää kolme eritasoliittymää ja 23 siltaa. Kattilaisissa sijaitsee hankkeen ainoa levähdysalue. Uudella tieosuudella on100 km/h talvinopeusrajoitus.

Tieosuudella sijaitsevat muun muassa E18 Hamina–Vaalimaa -moottoritien pisin, noin 120 metriä pitkä Jänismäen silta. Tieosuudella on myös Kärmekorven vihersilta. Sen avulla säilytetään alueen eläinten ekologiset käytävät, joita pitkin eläimet voivat kulkea tien puolelta toiselle.

Moottoritie ylittää historiallisen Salpalinjan siltaa pitkin, jonka läpinäkyviin meluesteisiin on kuvattu Salpalinjan kiviä. Nyt avattava moottoritieosuus päättyy Virojoen risteyssiltaan, jonka pilareissa loistavat Pietarin Iisakin kirkon pylväät, jotka on aikanaan louhittu virolahtelaisen Pyterlahden graniittilouhoksen kivistä. Pylväät ovat nähtävissä, kun moottoritie avataan liikenteelle kokonaisuudessaan.   

Koko moottoritie valmistuu maaliskuun alussa

E18 Hamina–Vaalimaa -moottoritie valmistuu kokonaisuudessaan maaliskuun alussa, jolloin viimeinen tieosuus Virojoelta Vaalimaalle avataan liikenteelle. Valmistumisen yhteydessä järjestetään mediatilaisuus, johon lähetetään erillinen kutsu.  


LISÄTIETOJA:

Liikennevirasto, projektijohtaja Lars Westermark, p. 029 5 34 3838, [email protected]  
Tieyhtiö Vaalimaa Oy, toimitusjohtaja Jaakko Kouvalainen, p. 040 546 8073, [email protected]
YIT Rakennus Oy, projektijohtaja Jouni Hyvärinen, p. 040 197 1999, [email protected]

Kattilainen–Virojoki -moottoritieosuuden avautumisen seuraaminen, tiedustelut:
YIT Rakennus Oy, paikallisviestintävastaava Venla Ristola, p. 050 533 5411, [email protected]  


Hanke verkossa:

www.liikennevirasto.fi/e18vaalimaa
https://www.facebook.com/e18vaalimaa
https://twitter.com/e18vaalimaa

 

E18 Hamina–Vaalimaa -hanke käsittää 32 kilometrin pituisen uuden moottoritien ja siihen liittyviä muita tiejärjestelyjä. Rakennettava tieosuus on viimeinen osa E18 -moottoritietä, joka kulkee Suomen halki Turusta itärajalle. Kokonaisuuteen kuuluvat myös Vaalimaan raskaan liikenteen järjestelyt, jotka valmistuivat tammikuussa 2017. Koko moottoritie avataan liikenteelle maaliskuussa 2018. Vuoteen 2034 kestävällä elinkaarisopimuksella toteutettavan hankkeen palveluntuottaja on Tieyhtiö Vaalimaa Oy, joka vastaa hankkeen rahoituksesta sekä suunnittelusta, rakentamisesta ja kunnossapidosta.Hankkeen pääurakoitsija on YIT Rakennus Oy.

 

E18 Hamina─Vaalimaa -moottoritiehanke

 

E18 Hamina─Vaalimaa -moottoritiehankkeen sillat

 

E18 Hamina─Vaalimaa -moottoritiehankkeen sillat: infografiikka

 

Liitteet

 

 

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta