Hyppää sisältöön

Vt4 Hartola–Oravakivensalmi: Rakennustyöt vilkkaimmillaan tulevana kesänä

Julkaistu 1.2.2022 8.37

 

Rakentamistyöt valtatien 4 liikenteen sujuvuuden ja turvallisuuden lisäämiseksi Hartolan ja Oravakivensalmen välillä etenevät aikataulussa. Rakentaminen on vilkkaimmillaan tulevana kesänä, jolloin töitä tehdään koko hankealueella.

"Hankkeessa valtatietä 4 parannetaan nykyisiä vaatimuksia vastaavaksi 12 kilometrin matkalla, ja rakennetaan uusi keskikaiteellinen ohituskaistaosuus uudelle tielinjaukselle, uutta melusuojausta sekä pohjavesisuojaus noin yhdeksän kilometrin osuudelle", kertoo projektipäällikkö Juha-Pekka Hämäläinen Väylävirastosta.

Vuonna 2021 tehtiin runsaasti maanrakennustöitä

Kesäkuussa 2021 käynnistyneet rakennustyöt ovat edenneet suunnitelmien mukaisesti. Kesän ja syksyn aikana urakka-alueella kaivettiin yhteensä yli puoli miljoonaa kuutiota maa-aineista, joka pystytään hyödyntämään esimerkiksi tien penkereissä ja meluvalleissa. Syksyllä aloitettiin myös pohjavesisuojauksen rakentaminen sekä maatyöt kuivatusjärjestelmien ja valaistuksen osalta. Hartolan kohdan liittymäjärjestelyistä sekä Koitintien että Valittulantien parantaminen valmistui pääosin vuoden 2021 aikana.

”Kehitimme yhteistyössä urakoitsijan kanssa vuonna 2009 laadittua tiesuunnitelmaa tämän päivän suunnittelu- ja rakentamisohjeiden tasolle. Konkreettisesti se näkyy esimerkiksi pohjavesisuojauksessa, josta tulee rakenteeltaan alkuperäistä suunnitelmaa toimivampi ja materiaalivalinnoiltaan laadukkaampi”, Hämäläinen toteaa.

Hankkeessa parannetaan valtatien 4 tasoliittymiä Hartolan kohdalla

Valtatien 4 liittymä- ja rinnakkaistieratkaisujen kehittämiseksi ja liikenneturvallisuuden parantamiseksi on laadittu erillinen tiesuunnitelma, joka eteni viime vuoden aikana asukas- sekä sidosryhmävuorovaikutuksen avulla. Tiesuunnitelma Vuorenkyläntien ja Oravakivensalmen välisistä liittymäjärjestelyistä oli nähtävillä joulu–tammikuussa. Seuraavaksi tiesuunnitelma etenee hyväksyttäväksi Liikenne- ja viestintävirastolle (Traficom). Hyväksymisesityksessä ELY-keskus esittää vastineensa saatuihin lausuntoihin ja mahdollisiin muistutuksiin.

Rakentamistyöt vilkkaimmillaan ensi kesänä

Kevättalvella työskennellään muun muassa johtosiirtojen, tiealueen kuivatuksen sekä valtatien tierakenteen levitysten parissa. Kunnolla työt pääsevät vauhtiin, kun talviolosuhteet hellittävät. Kesäkaudella 2022 parannetaan Keskustien ja Vuorenkyläntien liittymiä Hartolassa ja viimeistellään Koitintien ja Valittulantien liittymät.

”Lisäksi tavoitteena on, että kaikki pohjavesisuojausrakenteet valmistuvat syksyyn mennessä, jotta luiskien verhoilut ja vihertyöt olisi mahdollista aloittaa vielä vuoden 2022 loppupuolella. Lisäksi tehdään sekä valtatien 4 että yksityisteiden rakentamistöitä läpi kesän ja pitkälle syksyyn niin kauan kuin säät sallivat”, Hämäläinen jatkaa.

Tulevana kesänä aloitetaan myös päällystystyöt, jatketaan valaistustöitä ja asennetaan liikenteenohjauslaitteita. Hanke valmistuu syksyllä 2023. Rakennustöistä vastaa GRK Infra Oy.

Töiden vaikutukset liikenteelle pyritään minimoimaan

Pohjavesisuojauksen rakentaminen haittaa jonkin verran liikennettä erityisesti ensi kesänä, jolloin muutamassa kohdassa urakka-aluetta on valtatiellä 4 käytössä vain yksi kaista. Liikennejärjestelyjen kesto pidetään mahdollisimman lyhyenä, ja työt pyritään ajoittamaan mahdollisuuksien mukaan hiljaisen liikenteen aikaan. Liikennejärjestelyistä tiedotetaan erikseen.

Lisätiedot:
Juha-Pekka Hämäläinen, Projektipäällikkö, Väylävirasto, puh. +358 29 534 3563, [email protected]

Seuraa hanketta:

www.vayla.fi/vt-4-hartola-oravakivensalmi  
www.facebook.com/Vt4HartolaOravakivensalmi

Kuvia hankkeesta

Vt 4 Hartola-Oravakivensalmi-hankkeen tavoitteena on parantaa liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta sekä vähentää pohjaveden pilaantumisriskiä ja meluhaittoja. Valtatie 4 on Suomen tärkeimpiä päätieyhteyksiä ja tavaraliikenteen pääväylä etelä-pohjoissuunnassa, joka kuuluu Euroopan unionin määrittelemään TEN-T-ydinverkkoon. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 26 miljoonaa euroa.

Liitteet


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta