Hyppää sisältöön

Vt 5 Hurus–Hietanen-hanke: Työt Monikkalan ja Lahnaniemen välillä valmistuivat kesäkuussa

Julkaistu 28.6.2024 8.00

Tiehankkeen ensimmäisen urakan työt ovat valmistuneet. Kiireisimmän lomakauden aikana heinäkuussa ei ole käynnissä merkittäviä rakennustöitä tai liikennejärjestelyjä. Parannushankkeen jäljellä olevat työt tehdään erillisenä urakkana, jonka työt maastossa alkavat elokuussa.

Liikennettä hankealueella huruksen ja- hietasen välillä, niemistonojan sillalla 27.6.2024
 
Valtatien 5 Huruksen ja Hietasen välisen tieosuuden parannushankkeen ensimmäisen urakan loput työt valmistuivat tällä viikolla. Merkittävin osa töistä valmistui jo viime vuoden lopulla. Kevään ja alkukesän aikana on tehty viimeistelyjä Lahnaniemen liittymäalueella sekä muualla Monikkalan ja Lahnaniemen välisellä tieosuudella. Myös valaistuksen uudistamista on tehty koko hankealueella.

Rakentamisen ensimmäisessä vaiheessa Monikkalan ja Lahnaniemen väliselle tieosuudelle rakennettiin keskikaide ja tieosuutta levennettiin sekä rakennettiin uusia siltoja ja korjattiin vanhoja.

”Tehdyt muutokset parantavat liikenneturvallisuutta merkittävästi, sillä jatkuva keskikaide estää tehokkaasti vastakkaisiin suuntiin kulkevien ajoneuvojen törmäämisen toisiinsa. Sen ansiosta ajonopeus voidaan pitää talvellakin turvallisesti 100 kilometrissä tunnissa”, kertoo projektipäällikkö Marja Wuori Väylävirastosta.

Rakentamisen toinen vaihe keskittyy Lahnaniemen ja Hietasen välille

Toisen vaiheen urakoitsijaksi on valittu Oteran Oy. Urakka keskittyy Lahnaniemen ja Hietasen välille. Siihen kuuluu muun muassa Lahnaniemen risteyssillan korjaaminen ja leventäminen sekä keskikaiteen rakentaminen Hietaseen asti. Urakan rakennustyöt pyritään aloittamaan elokuussa.

Heinäkuussa kiireisimmän lomakauden aikana ei ole käynnissä merkittäviä rakennustöitä tai liikennettä hidastavia järjestelyitä. Kokonaisuudessaan hanke valmistuu vuoden 2025 loppuun mennessä.

Hanke parantaa liikenneturvallisuutta

Huruksen ja Hietasen välisen tieosuuden parantaminen valtatiellä 5 kohentaa merkittävästi liikenneturvallisuutta erityisesti uuden keskikaiteen ansiosta. Uudistuksen myötä ajonopeus voidaan pitää talvellakin turvallisesti 100 kilometrissä tunnissa. Lisäksi hankkeessa rakennettua uutta eritasoliittymää pitkin on turvallisempaa liittyä valtatielle.

Lue hankkeesta lisää osoitteessa: https://vayla.fi/vt-5-hurus-hietanen

Lisätiedot:  

Marja Wuori

Projektipäällikkö, Väylävirasto

[email protected]

Puh. 0295 343 834    

Liitteet