Hyppää sisältöön

Vt 4 liittymien parantaminen Simossa: Jalankulun ja pyöräilyn alikulkusillat avataan liikenteelle, talveksi uusia kiertoteitä

Julkaistu 31.10.2022 15.55

 

Kiertotiejärjestelyt Simon kohdalla

Väyläviraston urakoissa Simossa otetaan liikennekäyttöön kaksi uutta siltaa, Onkalonperän ja Simon alikulkusillat. Valtatien liikenne näillä kohdilla palaa kiertoteiltä sillalle. Jalankulkijat ja pyöräilijät siirtyvät myös kulkemaan näiden siltojen alta uusia väyliä pitkin.

Uusia kiertotiejärjestelyitä otetaan käyttöön marraskuussa kahdessa vaiheessa. Tällä viikolla (vko 44) otetaan käyttöön uuden Ranuantien eritasoliittymän kohdan rampit, joiden kautta valtatie neljän liikenne siirtyy kulkemaan. Samalla nykyinen Onkalontien liittyminen valtatiehen katkeaa ja Onkalonperälle kulku tapahtuu uuden maantieyhteyden kautta. 

Marraskuun toisella viikolla (vko 45) otetaan käyttöön pitempi kiertotie, joka kulkee Etappitien kautta. Valtatie neljän liikenne siirretään kokonaan kulkemaan Etappitien kautta. Samoin kulkuyhteys Simonkyläntielle siirtyy kulkemaan Peltotien kautta. Tässä vaiheessa suljetaan valtatie neljä Simon risteyssillan eteläpuolelta Etappitien liittymään saakka sekä Simonkyläntien alkupää.

Tarkkuutta Etappitiellä liikkuville 

Kiertotiejärjestelyt aiheuttavat ensi talvikaudella muutoksia erityisesti Etappitiellä, jolle vilkas valtatie 4:n liikenne siirtyy. Tämä voi ajoittain vaikeuttaa Etappitielle liittymistä katu- ja pihaliittymistä tultaessa. 

"Erityisesti jalankulkijoiden ja polkupyöräilijöiden on syytä olla Etappitiellä tarkkana, koska heille ei ole käytössä erillistä väylää. Muulla hankealueella uudet jalankulun ja pyöräilyn väylät ovat käytössä", kertoo Väyläviraston projektipäällikkö Keijo Heikkilä

Uudet kiertotiejärjestelyt ovat käytössä kesäkauteen 2023 saakka, ja ne mahdollistavat kolmen uuden sillan rakentamisen. Hankkeen eteläpäähän rakennetaan Ranuantien risteyssilta. Pohjoispäähän rakennetaan kaksi uutta siltaa, Simon risteyssilta ja Koivuojan silta. Sillat sujuvoittavat valtatie 4:n liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta. 

Hankkeen etenemisestä saa ajantasaista tietoa seuraavilta verkko- ja Facebook-sivuilta:
https://vayla.fi/vt4simo
https://www.facebook.com/vt4oulukemi/


Lisätietoja:

Keijo Heikkilä
Projektipäällikkö, Väylävirasto
Puh. 029 5343 582
[email protected]

Vt 4 Simon liittymäjärjestelyt on yksi valtion 4. lisätalousarvion kohteista vuodelle 2020. Vt 4 liittymien parantamiseen Simossa kuuluu Karsikon eritasoliittymän, Simon taajaman kohdan sekä Ranuantien eritasoliittymän rakentaminen.

Liitteet


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta