Hyppää sisältöön

Vt 23 Varkaus–Varpaisenmäki -hanke on käynnistynyt

Julkaistu 10.5.2021 11.34

 

Alkukeväällä 2021 käynnistynyt Vt 23 Varkaus–Varpaisenmäki -tiehankkeen tavoitteena on lisätä tieosuuden turvallisuutta, kehittää alueen liikenteen sujuvuutta ja lisätä tien kestävyyttä.

Nyt aloitettavassa hankkeessa muokataan muun muassa valtatien vaaka- ja pystygeometriaa, mikä parantaa tien näkemiä ja valtatietä lisäksi levennetään Varkauden ja Varpaisenmäen välillä.

”Tieosuus on raskaan liikenteen runsaasti käyttämä, joten tieliikenteen turvallisuuden ja sujuvuuden lisääminen on todella tärkeää kaikkien tiellä liikkujien kannalta. Näkyvyyden parantamiseksi levennämme kallioleikkauksia ja teemme uusia. Liikenneturvallisuutta edistetään myös parantamalla valtatien tasausta. Tien kestävyyttä parannamme lisäämällä tien kuivatusta,” kertoo hankkeen projektipäällikkö Jarmo Niskanen Väylävirastosta.

Hanke koostuu kolmesta urakka-alueesta

Vt 23 Varkaus–Varpaisenmäki -hanke on jaettu kolmeen urakka-alueeseen:

  1. Kurolan liittymän lähellä, hankealueen Varkauden puoleisessa päässä rakennetaan uutta päällystettä sekä uusi alikulkusilta.
  2. Mustinsalon ja Kortemäen alueella parannetaan nykyisen tien tasausta.
  3. Hoikanmäki–Niemelä -alueella, hankealueen Heinäveden päässä Leppävirran risteysalueella parannetaan niin ikään nykyisen tien tasausta.

Kaikilla urakka-alueilla kehitetään valaistusta ja tehdään yksityistiejärjestelyitä. Myös joitakin liittymiä poistetaan lainvoimaisen tiesuunnitelman mukaisesti.

Hankkeen aikataulu ja rahoitus

Mustinsalon ja Kortemäen välille sijoittuva urakka-alue 2 on tarkoitus valmistua syksyllä 2021. Koko hanke on aikataulutettu valmistumaan lokakuussa 2022.

Hankkeelle on myönnetty rahoitusta 10,5 miljoonaa euroa. Hankkeen urakoitsijana toimii GRK Infra. Hanke toteutetaan Suunnittele ja toteuta (ST) -mallilla.

Hankkeen taustalla on vuonna 2013 laadittu tiesuunnitelma Varkaus–Viinijärvi. Kyseisellä tieosuudella on jo toteutettu pienempiä osuuksia Varkaudesta Joensuuhun esimerkiksi ohituskaistoja rakentamalla.

Lisätietoja:

Jarmo Niskanen, projektipäällikkö, Väylävirasto, puh. 029 534 3127, [email protected]

Sami Honkanen, projekti-insinööri, Väylävirasto, puh. 029 534 3754, [email protected]

Kalle Willman, työmaapäällikkö, GRK Infra, puh. 050 560 2996, [email protected]

Arto Björkqvist, työnjohtaja, GRK Infra, puh. 0400 344 676, [email protected]

 

Karttaliitteet:

Urakkakokonaisuus

Urakka-alue 1

Urakka-alue 2

Urakka-alue 3

Seuraa hanketta netissä: https://vayla.fi/vt23-varkaus-varpaisenmaki

Seuraa hanketta Facebookissa: https://www.facebook.com/Vt23VaVa

Vt 23 Varkaus–Varpaisenmäki -tiehankkeen tavoitteena on lisätä liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta raskaan liikenteen runsaasti käyttämällä tieosuudella sekä parantaa tien kestävyyttä. Hanke on käynnistynyt alkuvuodesta 2021 ja valmistuu kokonaisuudessaan loppuvuodesta 2022.

Liitteet


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta