Vt 15 Rantahaka (Kotka)–Kouvola: Valtatiellä 15 alkaa puuston poisto helmi–maaliskuun vaihteessa
Julkaistu 24.2.2026 8.20
Vt 15 Rantahaka (Kotka)–Kouvola -hankkeen valmistelut jatkuvat Kymenlaaksossa. Helmi–maaliskuun taitteessa käynnistyvät maastossa puuston poisto ja alueiden raivaustyöt, joilla tiealuetta valmistellaan tulevaa rakentamista varten. Työt valmistuvat heinäkuun loppuun mennessä.
”Puuston poisto on tärkeä osa hankkeen valmisteluvaihetta. Sen avulla varmistamme, että tuleva rakentaminen voidaan käynnistää turvallisesti ja hallitusti. Samalla parannamme näkyvyyttä ja työskentelyolosuhteita tiealueella”, sanoo hankkeen projektipäällikkö Antti Koski Väylävirastosta.
Työt toteuttaa urakoitsija Suomen Luontovarma Oy. Urakkaan sisältyy havujen ajoa, raivaustöitä, puutavaran hakkuuta ja kuljetusta, kantojen poistoa sekä puuston myynti.
Osa puustosta säilytetään suunnitelmien mukaisesti. Poistettava puusto korvataan maanomistajille maantietoimituksessa, ja osa puista voidaan jättää heidän käyttöönsä esimerkiksi lämmityspuuksi.
Työskentely tapahtuu arkipäivisin kello 7–20. Toteutuksessa huomioidaan luonnonsuojelu ja vuodenajat: lintujen pesimäaikana huhtikuun alusta heinäkuun loppuun aktiivisia pesiä ei hävitetä eikä pesintää häiritä. Lisäksi työt tehdään siten, ettei vesistöihin aiheudu samentumista kalojen kutuaikoina. Säilytettäväksi merkitty puusto suojataan töiden aikana.
Liikenneturvallisuuteen kiinnitetään erityistä huomiota. Kohdekohtaiset liikennejärjestelyt suunnitellaan ennakkoon, ja ajoradan läheisyydessä työskenneltäessä käytetään hinattavia varoituslaitteita.
“Tarvittaessa liikennettä pysäytetään lyhytaikaisesti töiden ajaksi. Liikenteenohjauksesta vastaavat koulutetut ohjaajat, ja vilkkaimmilla tieosuuksilla työvaiheet ajoitetaan hiljaisempiin ajankohtiin”, Koski kertoo.
Puutavaran välivarastointi ja kuormaukset järjestetään siten, että haitta liikenteelle jää mahdollisimman vähäiseksi.
Työt ovat osa hankkeen ennakkovalmisteluja. Varsinainen rakennusurakka käynnistyy elo–syyskuussa 2026.
Tiedotetta päivitetty 24.2.2026.
Lisätiedot:
Väylävirasto
Projekti-insinööri Jaakko Kauppinen
p. 029 534 3587
[email protected]
Seuraa hanketta:
Verkkosivut: https://vayla.fi/vt-15-parantaminen-valilla-kotka-kouvola
Facebook: https://www.facebook.com/vt15rantahaka
Vt 15 Rantahaka–Kouvola -hanke
Valtatie 15 on Kymenlaakson tärkein etelä–pohjoissuuntainen yhteys, joka yhdistää E18-tien HaminaKotkan satamaan ja valtatie 6:n Kouvolassa. Tie on osa Euroopan TEN-T -ydinverkkoa ja merkittävä yhteys Suomen huoltovarmuudelle. Hankkeen ensimmäisessä vaiheessa parannetaan tieosuutta yhtenäiseksi keskikaiteelliseksi ohituskaistatieksi, rakennetaan eritasoliittymiä, rinnakkaisteitä, riista-aitoja ja kevyen liikenteen väyliä. Rakentaminen alkaa 2026 ja valmistuu 2029.
Kartta Vt 15 -hankkeen tulevista tietöistä.