Hyppää sisältöön

Vt 12 Tillola–Keltti: Tietyöt ovat alkaneet rinnakkaistien rakentamisella ja siltojen valmistelutöillä

Julkaistu 07.06.2018

Vt 12 Tillola-Keltti -hankealueella on aloitettu rakennustyöt maanantaina 4. kesäkuuta. Työt alkoivat rinnakkaistien rakentamisella ja siltatöiden valmistelulla. Kesäkuun aikana Tillolan ja Keltin välisellä alueella tehtävät työt keskittyvät pääosin hankealueen Iitin Tillolan päähän sekä KymiRingin kohdalle rakennettavan eritasoliittymän eteläiselle puolelle.

Tällä hetkellä Tillolan ja Keltin välisen tiealueen työmaalla tehdään valtatien 12 sivuun tulevaa rinnakkaistietä (M1), sekä siltojen S1 ja S2 valmistelutöitä ja kiertotiejärjestelyjä. Hankealueen alkupäähän, Iitin Tillolaan rakennetaan myöhemmin tänä kesänä alikulkusiltaa sekä KymiRingin eritasoliittymän siltaa. Molempien siltojen kiertotiejärjestelyt ovat parhaillaan työn alla.
– Nyt luomme edellytyksiä sille, että siltoja päästään rakentamaan myöhemmin tänä kesänä, kertoo rakennusurakoitsijan edustaja Ilkka Kaarakainen Destialta.

Toukokuussa alkaneet puuston ja kantojen poistotyöt jatkuvat edelleen koko hankealueella.

Lämmin sää hidasti hieman töiden alkamista.
– Tarkoitus oli aloittaa työt jo edellisellä viikolla, mutta hellekeli keskeytti työn. Maasto on ollut niin kuivaa, että pääsimme aloittamaan kunnolla vasta tämän viikon alussa, Kaarakainen kertoo.


Työt vaikuttavat liikenteeseen vasta heinäkuussa

Liikenteelle muutokset alkavat näkyä vasta heinäkuussa. Kiertoteiden ja siltojen rakentamiseen liittyvät louhintatyöt aiheuttavat hetkellistä häiriötä tieliikenteelle jo kesäkuussa.
– Louhintojen aikaan voimme joutua pysäyttämään liikenteen hetkellisesti, Kaarakainen sanoo.

Hankkeen työmaalla työskentelee tässä vaiheessa vielä alle 20 henkilöä, mutta kesän aikana vahvuus tulee kasvamaan merkittävästi.

 

Lisätietoja

Projektipäällikkö Jetro Matilainen, Liikennevirasto, p. 050 505 1513
Projektijohtaja Ilkka Kaarakainen, Destia Oy, p. 040 524 7319

Hanke verkossa
facebook.com/vt12tillolakeltti
liikennevirasto.fi/vt-12-tillola-keltti

Liitteet

Vt 12 Tillola–Keltti -hankkeessa rakennetaan keskikaiteellinen ohituskaistatieosuus ja sen rinnalle tehdään uusi päällystetty rinnakkaistie. Rinnakkaistien tarkoituksena on parantaa liikenneturvallisuutta. IItin Tillolaan, KymiRing-keskuksen kohdalle tehdään eritasoliittymä. Kouvolan Keltin eritasoliittymän sujuvuutta ja turvallisuutta parannetaan muun muassa rakentamalla uudet, nykyaikaiset rampit.

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta