Hyppää sisältöön

Viitostien Huruksen ja Hietasen välisen tieosuuden rakentaminen alkaa vuonna 2023

Julkaistu 29.6.2022 11.53

 

Väyläviraston Vt 5 Hurus–Hietanen -hankkeen rakentamisen aloitus siirtyy vuodelle 2023. Hankkeen on tarkoitus valmistua saman vuoden aikana.

Hankkeen rakentamissuunnitelman viivästyminen on viivästyttänyt myös rakennusurakan hankintaa. Tästä syystä rakentamisen aloitus siirtyy vuoden 2023 puolelle.

”Aikataulun viivästyminen tarkoitti, että varsinainen rakentaminen olisi voinut alkaa vasta loppusyksystä. Tämä ei ole ihanteellinen ajankohta tienrakennustöille, joiden tekeminen talvella on huomattavasti hitaampaa. Siksi päätimme ottaa tässä vaiheessa aikalisän ja siirtää rakennusurakan töiden aloituksen ensi vuodelle. Tämän ansiosta tienkäyttäjille ei tule haittaa tienrakentamisen vaatimista liikennejärjestelyistä ennen kuin työ pääsee oikeasti vauhtiin”, kertoo hankkeen projektipäällikkö Marja Wuori Väylävirastosta. 

Kesällä luvassa kantojen poistoja ja johtosiirtoja

Hankkeen valmistelevat työt näkyvät kesän aikana maastossa. Tien varrelta poistetaan kantoja, joita siellä on aiemmin poistettujen puiden jäljiltä. Kantojen poisto helpottaa myöhempää rakentamista ja tiealueella sijaitsevien kaapelien siirtämistä. 

Hankealueella sijaitsevien sähkö- ja televerkkojen omistajat siirtävät loppukesällä ja syksyllä vanhoja kaapelilinjoja uusille linjauksille tiealueen leventämisen tieltä. Hankealueella on aiemmin tehty pohjatutkimuksia ja maastomittauksia. Kesän aikana tehdään vielä muutama täydentävä mittaus.

Hanke parantaa Mikkelin eteläpuolella Viitostien Huruksen ja Hietasen välisen tieosuuden liikenneturvallisuutta erityisesti uuden, noin seitsemän kilometrin mittaisen, keskikaiteen ansiosta. Keskikaide mahdollistaa, että ajonopeus voidaan pitää talvellakin turvallisesti 100 kilometrissä tunnissa. Hankkeessa rakennetaan myös uusi eritasoliittymä. 

Luonnokset rakentamissuunnittelun suunnitelmakartoista löytyvät hankkeen verkkosivulta. Samalla sivulla on lisätietoa hankkeesta: https://vayla.fi/vt-5-hurus-hietanen

Lisätiedot:

Marja Wuori
Projektipäällikkö, Väylävirasto
[email protected]
Puh. 0295 343 834

Heikki Korkeamäki
Rakennuttajakonsultti, Ramboll CM Oy
[email protected]
Puh. 050 521 0130


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta