Syrjäsalmen uuden ratasillan rakennustyöt alkavat

Julkaistu 18.8.2025 10.00

 

Kiteellä sijaitsevan Syrjäsalmen uuden ratasillan rakennustyöt käynnistyvät elokuussa 2025, kun urakan kilpailutus on saatu päätökseen. Uusi ratasuunnitelma vesilupineen hyväksyttiin helmikuussa 2025 ja se sai lainvoiman huhtikuussa 2025. Tavoitteena on avata uusi silta liikenteelle vuoden 2027 aikana.

Hankkeessa rakennetaan uusi ratasilta ratalinjoineen nykyisen sillan ja maantien väliin, noin 45 metrin päähän nykyisestä sillasta sen länsipuolelle. Uuden sillan valmistuttua vanha ratasilta puretaan. Lisäksi nykyinen Huovilan alikulkusilta korvataan uudella, ja rakennetaan uuden raidegeometrian mukaisesti.

”Uuden ratasillan myötä varmistamme liikenteen turvallisuuden ja sujuvuuden sekä palautamme sillan alkuperäisen palvelutason”, kertoo hankkeen projektipäällikkö Juhan Tyrväinen Väylävirastosta.

Ratasillan rakennustyöt käynnistettiin ensimmäisen kerran tammikuussa 2023. Työn aikana vanhassa sillassa havaittiin liikettä, minkä vuoksi sillalle asetettiin nopeusrajoitus ja rakennustyöt keskeytettiin turvallisuuden varmistamiseksi. Kesällä 2023 tehdyissä maaperätutkimuksissa ja koepaalutuksissa todettiin, että uusi silta tulee rakentaa 45 metrin päähän nykyisestä sillasta, jotta rakentaminen ei aiheuta liikettä vanhaan siltaan.

Työnaikaiset kiertotiejärjestelyt käyttöön syksyllä 2025

Rakennustöiden ajaksi otetaan käyttöön työnaikainen noin 2,5 kilometrin pituinen kiertotie, joka kulkee Keskihiekantien ja Papinniementien kautta. Kiertotie avataan liikenteelle syksyllä 2025 ja se puretaan, kun nykyinen tieyhteys saadaan käyttöön uudelleen.

karttakuva työnaikaisesta kiertoreitistä Syrjäsalmen ratasillalla

Karttakuva kiertotiestä, joka kulkee Keskihiekantien ja Papinniementien kautta.

Hanke valmistuu kokonaisuudessaan vuoden 2028 loppuun mennessä, kun vanha silta on purettu. Syrjäsalmen ratasilta ylittää Syrjäsalmen, joka yhdistää Pajarinselkä- ja Hiekanpäänselkä-järvet . Hankkeen kustannusarvio on 21 miljoonaa euroa. Urakoitsijana toimii YIT Infra Oy.

Lisätietoja:
Väylävirasto, projektipäällikkö Juhan Tyrväinen, p. 0295 34 389, [email protected]

Hankkeen verkkosivut: https://vayla.fi/syrjasalmen-ratasillan-rakentaminen

Liitteet