Raision keskustahankkeen ensimmäinen rakentamisvaihe alkaa

Julkaistu 23.7.2026 11.28

 

Raision keskustan tienparannushankkeessa on siirrytty vaiheen 1 toteutukseen. Valmistelevien töiden, kuten työnaikaisen kiertotien valmistuttua varsinaiset rakennustyöt alkavat loppuvuoden 2026 aikana.

E18 Raision keskustan kohta -allianssihankkeen vaiheen 1 toteutusvaiheen sopimus allekirjoitettiin torstaina 23. heinäkuuta. Sopimuksen myötä hankkeen kehitysvaihe päättyi ja vaiheen 1 rakennustyöt voidaan aloittaa.

Hanke toteutetaan allianssimallilla. Väyläviraston, Raision kaupungin, Fintraffic Tie Oy:n, Destia Oy:n ja WSP Finland Oy:n välinen allianssisopimus allekirjoitettiin heinäkuussa 2025. Kuluneen vuoden ajan hankkeessa on eletty kehitysvaihetta, jonka aikana on tarkennettu rakentamissuunnitelmia ja valmisteltu hankkeen toteutusta.

”Yhteistyö allianssin kehitysvaiheessa on eri osapuolten kesken ollut tiivistä ja eri vaihtoehtoratkaisujen tutkimisen kautta rakennustyöt käynnistyvät tarkentunein suunnitelmin. Teknisesti erittäin haastavan työn käynnistäminen on erittäin positiivinen ja tärkeä hetki”, projektipäällikkö Mauri Mäkiaho Väylävirastosta sanoo.

Hanke toteutetaan vaiheittain. Nyt käynnistyvä ensimmäinen vaihe sisältää keskustan tietunnelin rakentamisen, keskustan katujärjestelyt sekä E18 Turun kehätien parantamisen valtatien 8 lounaispuolella. Lisäksi toteutetaan ensimmäisen vaiheen käyttöönoton kannalta välttämättömät johto- ja laitesiirrot sekä muut käyttöönottoa edellyttävät toimenpiteet, kuten Petterinpellontien yhteyden rakentaminen.

Raision keskustassa on jo otettu käyttöön työnaikaisia liikennejärjestelyjä ja tehty johto- ja laitesiirtoja sekä muita valmistelevia töitä, kuten raivausta, rakennusten purkuja ja puiden poistoja tunnelityömaan ohittavan kiertotien alta. Varsinaiset rakennustyöt käynnistyvät kiertotien valmistuttua.

”Raision keskustaan rakennettavan tietunnelin kohdalle on toteutettava mittava tilapäinen kiertotie kehätien liikenteelle. Vasta, kun kehätien liikenne on saatu ohjattua kiertotielle, voidaan aloittaa itse rakentaminen, esimerkiksi tietunnelin vaatimat laajat kaivuu- ja maarakennustyöt”, Mäkiaho kertoo.

Tavoitteena on, että hankkeen ensimmäinen vaihe valmistuu niin, että se voidaan ottaa käyttöön vuonna 2030. Turun kehätien ja valtatien 8 eritasoliittymän parantaminen sekä muut toisen vaiheen toimenpiteet aloitetaan myöhemmin. Niiden aikataulusta tiedotetaan suunnitelmien täsmentyessä.

Lisätietoja:

Projektipäällikkö Mauri Mäkiaho, Väylävirasto, p. 029 534 3541

Hanke verkossa:

vayla.fi/raision-keskusta
facebook.com/e18raisio

Hankkeen kuvia Flickr-kuvapalvelussa:

flickr.com/photos/vaylafi/albums/72177720332096486/

E18 Raision keskustan kohdan parantaminen

Eurooppalaiseen TEN-T-ydintieverkkoon kuuluva E18 Turun kehätie on yksi Suomen tärkeimmistä päätieyhteyksistä. Tiejakso Raision keskustassa poikkeaa huomattavasti tien muista osuuksista. Kaupunkiliikenne ja päätien liikenne sekoittuvat, eikä tie täytä tärkeimmille päätieyhteyksille asetettuja tavoitteita. Hankkeen tavoitteena on korjata puutteet tien laatutasossa, liikenteen sujuvuudessa ja turvallisuudessa sekä parantaa asukkaiden elinympäristöä ja tukea kaupunkiseudun kasvuedellytyksiä.