Hyppää sisältöön

Pinninkadun alikulkusillan työt Tampereella jatkuvat – Viinikankadulla suljetaan ajokaistoja tulevana viikonloppuna

Julkaistu 15.01.2020

Pinninkadun alikulkusilta on Tampereen keskustassa sijaitseva, vilkkaasti liikennöidyn Viinikankadun ylittävä rautatiesilta. Silta uusitaan Viinikankadun lähialueen maankäytön kehittymisen myötä vaadittavien ajoneuvoliikenteen kaistajärjestelyjen mahdollistamiseksi.

Pinninkadun siltatyömaalla tehtävät paalutustyöt aiheuttavat tilapäisiä liikennejärjestelyjä liikenteelle tulevana viikonloppuna 17.-19.1.2020. Yksi moottoriajoneuvojen ajokaista etelästä kaupunkiin päin suljetaan. Jalankulku- ja polkupyöräväylä siirretään viikonlopun ajaksi kulkemaan sillan länsipuolelta. Poikkeavat liikennejärjestelyt alkavat perjantai-iltana klo 21.00 ja päättyvät viimeistään maanantaiaamuna klo 6, kun työt on saatu tehtyä.

Lisätietoja hankkeesta: https://vayla.fi/pinninkatu


Lisätiedot medialle:

Terhi Haapaniemi, projektipäällikkö, Väylävirasto
[email protected]
p. 029 534 3809

Liitteet

Väylä vastaa valtion tieverkon, rautateiden ja vesiväylien kehittämisestä sekä kunnossapidosta. Huolehdimme myös maankäytön yhteensovittamisesta ja liikenteen palvelutasosta. Näin edistämme yhteiskunnan hyvinvointia ja elinkeinoelämän kilpailukykyä.

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta